Turistipäivä

Hopla! Flunssa selätetty ja oli vihdoin aika ottaa suunta keskustaan – sateisesta päivästä huolimatta. Näin kuuden tunnin kävelyn jälkeen voisi sanoa olon olevan omenainen.

Kuinka todennäköistä on, että kotiani lähimmällä metroasemalla oleva tiketti-setä osaa puhua suomea? Ostaakseni metro-ratikka-bussi -kortin suuntasin Loreton asemalle. Normaalin toimenpiteen mukaisesti täytin korttia varten lomakkeen lippuluukulla. Koska muutaman epäselväksi jääneen kohdan kanssa tarvitsin apua, koetin udella sujuvalla englanti-italia -miksauksella, mitä lomakkeessa lukee. Mies pleksin takana hymyili ja kysyi, mistä olen kotoisin. Tämän vastauksen aiheuttama reaktio oli vähintääkin mielenkiintoinen, kun mies alkoi hihkumaan "aa, Finlandia, Finlandia!". Näin ollen hän ohjasi minut viereiselle tiskille, jossa toinen tiketti-setä selitti hieman ontuvalla suomenkielellä olevansa naimisissa suomalaisen naisen kanssa ja asuneensa kolme vuotta Helsingissä. Tiketti-setä kertoi, että normaalisti tarvitsisin opiskelijatodistuksen koululta, mutta olen poikkeustapaus. Tuore metrokortti taskussani suuntasin kohti Duomoa.

Olinhan toki nähnyt vilauksen jo Duomosta aperitivo-iltana, mutta kävellessäni ylös metroasemalta saatoin ehkä hieman jopa kompuroida rakennuksen avautuessa silmieni eteen. En tiedä voiko Duomoa edes kutsua rakennukseksi, sen verran upea se on. Hoh. Kävelin pytinkiä ympäri ja turistipäivän kunniaksi maksoin itseni tutustumaan lähemmin tähän ihmeelliseen taideteokseen. Suolainen hinta maksoi itsensä pian takaisin, sillä näkymät olivat huikeat! Lisäksi nähtävyydestä sai nauttia lähes rauhassa, muutamaa muuta turistia lukuunottamatta.

Duomolta joka suuntaan lähtevillä kaduilla on muotia, muotia, kahviloita ja vähän lisää muotia. Epäilen, että lisäksi näyteikkunoissa saattanee olla jonkinlaiset ihmismagneetit. Kaduilta lähti ihania hieman pienempiä sisäkäytäviä, joissa oli vähän lisää muotia (ja koruja, ja laukkuja, ja ihania kirjakauppoja, ja ja).

Koska en ollut tähän mennessä bongannut Guccia enkä Luis Vuittonia oli aika astua sisään Galleria Vittoria Emanueleen. Sillä aikaa, kun muut ehkäpä ostivat Swarovskin kristalleja koteihinsa, minä marssin suoraan lataamaan TIM-korttiani kristallipuljua vastapäätä.

Koin olevani hieman ulkopuolella kohderyhmästä hienojen liikkeiden seassa, joten poikkesin kämppikseni suosittelemalle Via Torinolle. Hennes & Mauritzia edelleen vahvasti välttäen vaeltelin varmasti toistakymmentä kauppaa. Ja hei, kohtuu pienet sisäänkäynnit ovat sitten vain hämäystä. Todellisuudessa liikkeistä löytyy 2-3 kerrosta, joistain jopa suuria halleja.

Pakenin sadetta ja hämärtyvää iltaa metroasemalle ja suuntasin kohti kotia herkkuraviolit mielessäni. Niin, nyt ne herkkuraviolit täytyy mennä syömään.