Hetkiä ennen lähtöä

Viimeistä kuukautta viedään. Uskomatonta. Alakulo on häipynyt. Milanon aurinko lämmitti kadut hohkaaviksi, asunto löytyi Suomesta ja työasioista en vaan jaksa enää stressata. Viimein on tyytyväinen olo. Tai oikeastaan ylitsevuotavan tyytyväinen. Vaikka kuvittelin kolme viikkoa sitten osaavani valmistautua viimeisen kuukauden tuloon, jollain kumman tavalla jäljellä on enää puolitoista.

Kesäkuun alussa iki-ihanat tytöt ja Juuso saapuivat hälventämään alakuloa. Lukuisten koulutuntien muutosten vuoksi istuin tiiviisti tuon viikon koulussa, mutta onnekseni ehdin suurimman osan päivästä viettämään kesälomamatkaajien seurassa. Paineita lisäsi paljon pelätty sosiologian tentti, jonka vuoksi skippasin Sirmione-Verona -reissun. Ihan turhaan. Opettaja kertoi suoraan vastauksia kokeen edetessä, ja itse istuin silmät pyöreänä tuijottaen touhua. Eräs luokkakavereistani kun oli lähettänyt edellisenä iltana opettajalle viestin, että "nämä asiat ovat liian vaikeita meille". Puhukoon omasta puolestaan, itse kökötin koneen ääressä tenttimateriaalia lukien ja ymmärsin asiat muutaman toiston jälkeen. Että sellanen koulu.

Pääsimme maistelemaan herkullista italialaista jäätelöä, muutamat aperitivot ja 10 Corso Comon ylihintaista tarjontaa. Liike sijaitsee nimensä mukaisesti 10 Corso Comolla ja on ehdottomasti näkemisen arvoinen. Aiemmin väsäämämme nettisuunnitteluprojekti käsitti saman omistajan, samassa osoitteessa sijaitsevaa hotellia "Three rooms", joten tiesin jo etukäteen jotakin tästä pytingistä. Voguen päätoimittajan sisar, Carla Sozzani, tuo (opettajamme mukaan) sekopäinen nainen, on pyöräyttänyt 10 Corso Comon viimeistä yksityiskohtaa myöden täydelliseksi. Liike ja kahvio ovat taiteilija Kris Ruhsin käsialaa, ja pikkutarkat koristelut 10 Corso Comon seinillä, pöydissä ja tiskeissä viehättivät tätä tyttöä enemmän kuin Manolo Blahnikit.

Tyttöjen lähdön jälkeinen viikko oli myös erittäin antoisa ja rentouttava. Amyn koulun päätyttyä Brianzalla illasti kolme äänekästä intialaista, yksi libanonilainen tyttö ja yksi mauritiukselainen (omien sanojensa mukaan) "kylänsä ainoa homo", ja toki meidän tehokolmikko. Seuraavan päivän morfologian palautus ei edes jännittänyt, joten rentouduin hyvässä seurassa pitkälle iltaan. Onnistuneen koulupäivän jälkeen lähdin päivittämään tietojani Suomen tapahtumista Katjuskan ja tämän äidin kanssa. Aperitivon, viinipullon ja poliisin sulkeman Atomic Barin jälkeen olin täysin valmis nukkumaan. Seuraavan päivän nettissuunnittelun tenttikin meni putkeen. Tuntuu, että selviän täällä liian helpolla.

Tuli perjantai. Charlien enkelit ja Bosley matkasivat Ligurian rannoille Varigottiin. Varigotti, tämä uusi tuttavuus, on pieni kylä, jonne junalla pääsee kohtalaisen kätevästi Milanosta käsin. Kauniit hiekkarannat, lämpimät vaahtopäät ja ympäröivät vuoristot saavat kenet tahansa haukkomaan henkeä. Kylässä on uskomaton, jo hieman pelottava määrä alle 12-vuotiaita lapsia. Ihania, hyvin käyttäytyviä italialaisia lapsia, jotka tuovat Varigotin tunnelmaan erikoisen lisän leikeillään ja liikuteltavilla kojuillaan. Illan päätteeksi Amyn synttäri-illallinen, jonka jälkeen Bosley ajoi meidät takaisin Milanoon mutkaisia teitä.

Pieni vinkki, jos kiinnostuit Varigotista. Kun katsot rannalla vasemmalle, näet muutaman neliömetrin kokoisen privaattirannan. Ranta on lähinnä ei-niin-heteroiden nudistien käytössä, mutta kyllä muutkin sinne saa mennä. Rantaan pääsee tyynellä säällä polkuveneellä. Meren ollessa levoton: kävele kylän läpi niin kauan, että olet ohittanut pitkän, vuoren sisään rakennetun tunnelin. Käänny oikealle, josta nousee epämääräinen kivipolku ylös vuorille. Tulet polulle, josta on aivan upeat näkymät merelle. Kävele niin pitkään, että löydät kolmen metrin pudotuksen ja näet rantaan. Löydät köyden, jota pitkin voit kavuta itsesi alas privaattirannalle. Muista, ettei tässä vaiheessa kannata kantaa liikaa tavaraa, sillä rannalta pitää päästä samaa reittiä ylös. Meidän privaattiranta kokemuksemme tyssäsi tavaranpaljouteen – olihan mukanamme oma aurinkovarjokin. Ja muista, että rannalla ollessaan aurinkorasvaa kannattaa levittää, korostan, levittää tasaisesti, eikä pyyhkäistä selkään kämmenenkuvaa.

Viikonloppu kului enemmän ja vähemmän stressaten. Semiotiikan parini kun päätti sunnuntaina kello kuusi illalla, että hän luovuttaa analyysimme suhteen. Maanantain deadline sai höyryn nousemaan korvista. Hetken iskin päätä pöytään ja päätin, että siinä tapauksessa lähetän vain oman osioni opettajalle. Kello kahdeksan maissa lähetin jonkinlaisen analyysin opettajalle ja juoksin Marjaa vastaan keskusasemalle.

Maanantai aamuna vierailimme Suomen konsulaatissa. Ei sillä, että olisimme olleet ongelmissa, vaan Marja ja Marja II vaihtoivat kuulumisia. Hulvaton nainen tämä Suomen suorasanainen konsulaatti. Pikavisiitti tyhjä arpa -markkinoille ja takaisin kotiin pakkaamaan Ligurian reissun tavaroita.

Elossa

En ala selittelemään, miksen ole päivittänyt blogiani, vaan kerron millaista hulinaa tässä on viime päivinä ollut. Aloitanpa ensimmäisten Milanon vierailijoiden saapumisesta. Noora ja Tero saavuttivat Italian ilmatilan pääsiäisviikonlopun lauantaina. Buona Pasqua! Milano tervehti vierailijoita roimalla sadekuurolla. Tämähän ei menoa kovasti haitannut ja kuljetin pariskunnan heti ensimmäisenä iltana katselemaan Milanon päänähtävyyksiä iltavalaistuksessa. Katolisen kirkon yksi kardinaaleistakin tuli bongattua, sillä Duomon sisään pääsi tällä kertaa ilmaiseksi ihmettelemään.

Sateen jatkuessa vielä sunnuntainakin, kehitimme sisätila-aktiviteettia ja tutustuimme kaloihin sekä Roy Lichtensteiniin. Illan tullen Bar Tender tarjosi hieman hiljaisemmat aperitivot, sillä pääsiäinen johdattaa milanolaiset muihin kaupunkeihin.

Maanantaina suuntasimme Venetsiaan, jonne varasimme nerokkaasti liput edellisenä päivänä sujuvalla englanti-italia -miksauksella. Täti tiskin takana arvasi meidän olevan suomalaisia, johtuiko se sitten litimärästä olemuksestamme vaiko pienestä häsläyksestä. Kuten tapanani on, aina kun on loma, sairastun flunssaan. Jotenkin ajattelin nukkuvani junamatkan Milanosta Venetsiaan, mutta eihän sitä millään malttanut, kun maisemat tarjoilivat muun muassa Alppien lumiset huiput.

Venetsia oli näkemisen arvoinen. Ehdottomasti. Aurinkokin hemmotteli meitä illan tullen, eikä pisaraakaan vettä satanut. Tiesin jo ennakkoon, että Venetsia täyttyy pääsiäisenä turisteista, emmekä tosiaan olleet yksin. Kaupunki oli kuitenkin sen verran valloittava, joten tungos jäi toissijaikseksi. Itselleni kulttuurishokki oli se, kuinka hyvin ihmiset puhuivat englantia uppoavassa kaupungissa, kun olin ehtinyt jo tottua Milanon heikonpuoleiseen kielitaitoon.

Harvoin jätän koulutehtäviä viimeiseen iltaan, mutta tällä kertaa niinhän siinä kuitenkin kävi. Tiistaina laitoin Nooran ja Teron kiertelemään omin voimin Milanoa, itseni paahtaessa kolmiulotteisia kuvia muoto-oppia varten.

Nyt seuraa tärkeää infoa, jos ikinä hamuat katsomaan Milanon yhtä päänähtävyyksistä eli Da Vincin Viimeistä ehtoollista: varaa liput vähintään kuukautta ennen saapumistasi. Meillä kävi erittäin hyvä tuuri, sillä saimme liput vain paria viikkoa ennen pariskunnan saapumista. Teos on sen verran vaikuttava, että 15 minuutin rajoitettu vierailu saa aikaan melkoisen tunneryöpyn. Ehkäpä ne lukuisat salaliittoteoriat avautuisivat paremmin, jos teosta saisi katsella hieman pidempään. Teoksen valokuvaushan on ehdottomasti kielletty, mutta välillä ei mahda mitään kapina-hengelleen. Torstain vietin koulunpenkillä Nooran ja Teron lentäessä takaisin Suomeen.

Otetaan pieni aikahyppy, koska en usko, että koulutehtävien kertoilu kiinnostaa teitä – ei minua ainakaan. Motivaation etsiminen on ollut melko tiukissa, mutta kun motivaatioryöppy tulee, on vain pakko työskennellä. Älkääkä käsittäkö väärin, yleensä olen ollut intopinkeenä koulutehtävistä, mutta kun piirrät samoja muotoja jo viidettätoista kertaa alkaa into loppumaan.

Banya ikääntyi vuodella viime sunnuntaina, joten vietimme syntymäpäiviä illastaen kotosalla. Jos ette tienneet, niin Etelä-Koreassa juhlitaan normaalisti yhdeksän kuukautta ennen sitä todellista syntymäpäivää. Herkullisen illallisen jälkeen lähdimme kuokkimaan Marcon ystävän valmistujaisjuhlille. Nautiskelimme kakusta ja tunnelmasta La Bamban raikuessa kellarimaisessa ravintolassa.

Rynkky kuljetti maanantaina äitin, iskän ja kummitätini perheineen Milanoon. Parin päivän aikana unohdin koulun aiheuttaman ärsytyksen täysin ja tuntui kuin olisin itsekin ollut lomalla. Keskiviikkona reissulaiset lähtivät kiertämään muita kaupunkeja ja huomattavasti rentoutuneempana jatkoin koulutöiden tekoa. Odottelen juuri porukan saapumista tähän kotosalle, jotta kuulen miltä Verona, Venetsia ja Garda ovat näyttäneet. Tarkoitus on myös selvittää jatkuuko reissaajien loma vai haihtuuko Islannin tuhkapilvi lennon tieltä.

Ehkäpä olen oppinut jo hieman italialaista rentoa kulttuuria. Mietin omalle kohdalleni, että jos jäisin jumiin johonkin lomakohteeseen ja pitäisi vaikkapa mennä töihin seuraavana päivänä, niin miten siihen suhtautuisin. Arvatkaa kaksi kertaa stressaisinko asiasta vai en.

Torstain ja perjantain tiukaa koulutehtäväkirini palkitsin rentoutumalla eilisiltaisen herkkuruoan parissa. Amy valmisteli illallista jo iltapäivästä alkaen. Rakastan näitä illallisia, sillä juteltavaa riittää ja ihmiset ovat aivan mielettömän piristäviä. Edustettuna olivat Meksiko, Libanon, Mauritius, Indonesia, Etelä-Korea, Intia, Italia ja toki Suomi.

Lisämainintana täällä alkoi Design-viikko tiistaina. Koetan itsekin päästä tutkimaan kansainvälistä designia pikimmiten. Spesiaaliviikko on tuonut tullessaan myös ihmisiä ympäri maailmaa ja metrot ovat täyttyneet entisestään. Törmäsin jopa yhteen suomalaiseen eräänä päivänä Loreton asemalla, nimittäin Suomen Huippumalli haussa -Aniin. Normaalisti kuljen täällä vähän niinkuin läpät silmillä, sillä ihmispaljouteen on jo tottunut eikä ihmisiä erota enää yksittäisinä vaan pikemminkin massana. Hölmistyin, sillä täällä ei pahemmin suomalaisia näe ja jatkoin matkaani kotiin.