Fäshöniä

Milanon muotiviikkojen kunniaksi ajattelin omistaa hetken omaa aikaani kyseiselle villitykselle. Myönnettäköön, milanolainen muoti satuttaa silloin tällöin suomalaisia silmiäni. Kiiltäväpintaiset toppatakit ja kiiltonahkakengät, eivät oikein ole tylsähkön makuni mukaisia ja odotankin innolla kesän tuloa. Unohtamatta pulujen teurastukseen tarkoitettuja korkoja. Hyvä on, suurin osa kengistä on aivan upeita, mutta mahdollisuus kävellä niillä vaikuttaa erittäin heikolta.

Luulin haaremihousujen olevan so last season, mutta täällä niitä näkee joka puolella. Kaikissa väreissä, kaikissa kankaissa ja kaiken mallisina. Myös kevään ja kesän mallistoissa. Töppömittaisiin jalkoihin ei uskoisi haaremihousujen sopivan – lähinnä niiden kuvittelisi näyttävän huvittavilta, mutta istuvuutta parantanee aiemmin mainitsemani kymmenen sentin korolla varustetut tappokengät.

Tämä harmaan, ruskean ja mustan värittämä ihmismassa ei ole selkeästi löytänyt Louis Vuittonin ja Armanin joukosta muutamia mainitsemisen arvoisia vaateosastoja. Uudet ystäväni, Custo Barcelona ja Desigual, ovat hemmotelleet näköhermojani mahtavilla väreillä sekä printeillä nyt jo useampaan otteeseen. Kela kun ei tunnetusti korvaa hieman ylihintaisia mekkoja, olen tehnyt päätöksen shoppailla lähinnä markkinoilla. Ehkäpä sunnuntain jättimarkkinoilta tarttuu mukaan Custon aito kopio tai Desiglua. Ei haittaisi lainkaan, sillä olenhan joskus omistanut Adibastakin.

Sen lisäksi, että laajensin kankaanpala-reviiriäni Coinin kuusikerroksiseen tarjontaan, oli toki aamulla tapaaminen koululla koordinaattorini kanssa. Kaikki sujui mainiosti. Nyt on hallussa tunnukset koulun järjestelmään, omaan sähköpostiin sekä allekirjoitetut sopimuspaperit. Opinto-opas ja oppaan kartta eivät tulleet laisinkaan liian myöhään, sillä saatoin aamulla hieman eksyä San Babilan aseman tuntumaan. Myöhästyin tapaamisesta kolme minuuttia, joka ei täällä kuitenkaan tarkoita olemista myöhässä. Koulun aloitan kevyesti ensi viikolla kahden kurssin voimin. Maaliskuun toisesta viikosta eteenpäin opiskeluja riittääkin sitten jokaiselle päivälle. Odotan innolla, vaikka kurssien teoriapitoisuus on päätähuimaava. Mutta mikäpä olisi sen parempaa kuin mennä puistoon pänttäämään tenttimateriaaleja, nauttia auringosta ja syödä litrakaupalla italialaista jäätelöä!

Jet lag jälkikäteen

Johtuneeko huimasta aikaerosta vai sitten hyvin liikenteen mukana nukutusta yöstä, mutta väsymys on valtava. Tänä yönä olisi tarkoitus vielä testata kisakestävyyttä; kuinka monta autoa ja tööttäystä jaksaa laskea lampaiden sijasta. Korvatulpat tuovat turvaa yöpöydällä, jos Fiatteihin kyllästyy.

Aamu aukeni siis ajoissa. Singahdin ylös kuudennensadan auton kohdalla ja totesin, ettei ollut ainakaan mitään kiirettä lähteä koululle. Tutustuin lähikauppaan ja samalla pohdin, olenkohan koskaan viettänyt tuntia Valintatalossa ruokaa ostaessani. Totesin edellisyönä, etten voisi tepastella siskon 60-luvun tossuluomuksissa sisällä, koska ne likaantuvat turhan herkästi. Lähikaupasta metsästinkin upouudet, liilavalkoraidalliset sisätohvelit. Parvekkeella oleva pulunpaska koitui kuitenkin uusien tossujen kohtaloksi. Onneksi on kumipohjat ja vieläpä paksut sellaiset.

Tossuepisodin lisäksi selviydyin tietysti koululle todistamaan, etten ole tullut vain lomailemaan. Vai olenko sittenkin? Kahdelta sovittu tapaaminen oli vain yksipuoleista ja KV-koordinaattori oli poikkeuksellisesti poistunut tuntia aiemmin. Pikacappuccino, vähän valokuvia sateisesta Milanosta ja sisustuskaupan metsästys – onhan tätä askeettista asuntoa jotenkin koristeltava. Unelmien sisustuskauppa löytyikin Porta Vittorian suunnalta, mutta lähtöhinnat olivat moninkertaisia siihen nähden, että repisi 2000 euron kuukausipalkkaa. Päädyin Casa-osastolle lähelle Loretoa.

Huonekalujen järjestys vaihtui, paikat on puunattu ja koristeltu löydöillä. Alkaa tuntua jo huomattavasti kotoisammalta.