Viikon uutiset kesäajassa

Aloitetaan koulumenestyksestä. Täällä, ainakin Instituto Europeo di Designin leivissä, on helppo menestyä. Koulutehtävät, joista Jürgen alkaisi ehkäpä tihrustamaan itkua, ja joita hän kutsuu lempinimellä "shit", vastaavat täällä huipputasoa. Niin, eikös Italian pitänyt olla suunnittelualan ihmemaa? Tiedossa on erinomainen arvosana ainakin nettisuunnittelun kurssilta, jos jatkan samaan malliin. Sen lisäksi uskoisin muoto-opin osalta pääseväni kurssin sujuvasti läpi, sillä opettaja mainitsi tuherrusteni olevan esimerkillisiä. Täällä töitä ei arvostella ryhmänä, joten en todella tiedä mitä ihmettä muut ovat väsänneet.

Kerron aina näistä kahdesta kurssista, ja syy on yksinkertaisesti siinä, että kurssit tarjoavat eniten kotitehtäviä. Muista kursseista ei ole mitään erityistä mainittavaa. Tai no, huijasin.
Semiotiikka: lainatakseni opettajan käsitystä semiotiikasta "images have meanings" – päätelkää itse loput.
Painotekniikat: kurssin tekee mielenkiintoiseksi opettajan pomo, Donatella Versace. Versacen 2010-2011 mallistojen perusteella voin tarjota muutamia pukeutumisvinkkejä (jos vihreä lateksi on osa tyyliäsi).
Nykyaikainen graafinen suunnittelu:
aloitetaan nykyaikaisesti puhumalla Gutenbergista, jonka jälkeen opettaja sijoittaa ko. kirjapainon merkkihenkilön väärälle vuosisadalle.
Viestinnän sosiologia: on tärkeää aloittaa kurssi myös puhumalla Gutenbergistä, tosin tällä kertaa herran saavutukset olivat opettajan mielestä vain 60 vuotta myöhemmin kuin oppikirjoissa. Mielenkiintoinen kurssi, tosin opettajan auktoriteetti on heikentynyt motivaatiopuutteisten oppilaiden vuoksi. Sen vuoksi opettaja kysyy joka tauolla "onko tämä mielestänne tylsää?". Ei minun mielestäni.

Välillä ymmärrän motivaation puutteen oppilaiden keskuudessa. Nyt pakoilen itsekin koulutehtävän aloittamista ja tulin päivittämään blogia.

Viikossa on ehtinyt tapahtua paljon. Talvitakit ovat vähentyneet, koirankakkojen väistely luonnistuu jo maahan katsomatta, metroaseman tuttu kerjäläismies hymyilee joka aamu hänet ohittaessani ja puihin on vihdoin tullut silmuja. Lämpimän lauantain kunniaksi päätimme Amyn kanssa toivottaa kesä tervetulleeksi puiston ja jäätelön merkeissä. Puiston läheisyydessä oli eräs liike, jossa kämppikseni toivoi meidän ensin poikkeavan. Blumarine vei päivästämme puolitoista tuntia, mutta jollain kierolla tavalla nautin avuliaiden liikkeenpitäjien huomiosta. Liike on nimittäin kallis, isolla K:lla. Toki pidin roolia yllä lueskellen Vogueta, sillä aikaa kun kämppikseni sovitteli mekkoja, joiden hinta on tuplasti sen, mitä tililleni tupsahtaa kuukaudessa tällä hetkellä. Kauempana Duomon viehättävistä merkkiliikkeistä, Via della Spiga on pällistelemisen arvoinen kuja. Muun muassa siellä käyvät ne oikeasti rikkaat ihmiset. Tyyli on yhtä komea kuin rahapussikin.

Tosiaan, lämmintä on riittänyt eilistä ukkosmyrskyä lukuunottamatta. Jopa niin lämmintä, että säätä pakeni yksi nelisenttisistä ystävistämme. Puhdas, lingottu Bob, löytyi pesukoneestamme. Ohuempi vaatetus tarkoittaa myös nähtävästi sitä, että metroihin ja busseihin mahtuu enemmän ihmisiä. On hyvä aika ottaa pieni julkisen liikenteen oppimäärä. Eli jos päätät jäädä odottamaan seuraavaa metroa tai bussia, joka olisi tyhjempi, et ole ainoa. Eli vaikka kulkuvälineet näyttäisivät siltä, että ne on jo pakattu täyteen iloisia italiaanoja, on tyhmää odottaa seuraavaa sillä se on edellistäkin täydempi. Lisäksi käsidesi on ihanan tuntuista huomattuaan, ettei täpötäydessä ihmiskuljetuksessa pysy pystyssä pitämättä kiinni kaiteista.

Päätän uutisoinnin raporttiin eräästä herttaisesta henkilöstä. Jo lähes kuukauden ajan asunnollamme on vieraillut virkeä espanjalainen nainen. Kyse on siivoajamme Angelican äidistä, joka tuuraa vielä yhden viikon tytärtään. Tämä pirtsakka kuus-seitenkymppinen siivoaa niin huolellisesti, että Bob ja useimmat toverit ovat kaikonneet nurkistamme. Ja on ihan turha yrittää auttaa rouvaa siivouksessa, sillä tämä a) pyörittelee päätään ja hymyilee tai b) nauraa äänekkäästi, jos kysyt voisitko tehdä edes jotain ihan pientä. Koetan edelleen sopeutua tilanteeseen, etten saa siivota itse.

Viikko, kun satoi lunta ja torakoita

Viikko on hujahtanut sellaisella tahdilla, etten ole edes blogia ehtinyt päivittää. Ei sillä, että olisi ollut kiirettä koulun puolesta – tahti on edelleen vähintääkin etanamainen. Etanamainen ja Italia-Eurooppa -keskeinen, joka välistä saa oloni hieman hermostuneeksi. Eikä silläkään, että olisi ollut muutenkaan kiirettä.

Olen pitänyt itseäni kiireisenä keksimällä toisenlaisia aktiviteetteja. Olen nimittäin melko kyllästynyt loikoilemaan päivästä toiseen ja nauttimaan asioista, kaipaan hieman kiirettä ja haasteita. Ainakin hetkeksi. Nyt loikoilu-kautta on kestänyt liian kauan, sillä työtön ja lähes kouluton elämäni alkoi jo lokakuussa. Ja se on aiheuttanut vammoja ahkeruudelleni. Tämä kuukauden kestänyt lomailu ole ainakaan helpottanut asiaa. Milano on ihana, mutta jos joka päivä etsii kulttuuria, sitä tulee sokeaksi. Kaipaan lisää haasteita, koska nyt energisyys laskee kuin lehmänhäntä.

Joten, keksin aktiviteetteja lumisateiselle viikolle. Suunnittelin ja laskeskelin budjettia heinäkuiselle Italia-kierrokselleni. Totesin, että Kela on pihi, koska se ei kustanna matkustelua ympäri maailmaa. Niin, siis totesin, ettei budjettini millään riitä reissuun, ellen sitten voita Win for Lifesta päävoittoa. Edullisempi vaihtoehto on matkustella Milanosta käsin ympäri Italiaa ja yöpyä kotosalla tai maksimissaan pari yötä jossakin hostellissa pidemmillä reissuilla. Tai sitten sohvasurfata – siitähän äiskä tykkäisi. Ensimmäisenä on kuitenkin tiedossa päiväreissu Venetsiaan Norpan ja Terpan saapuessa parin viikon päästä.

Se miksi aloin jo tässä vaiheessa pohtimaan heinäkuun reissua, johtui laiskottelukyllästymisen lisäksi myös lentojen hinnoista. Jos Rynkyn hinnat nousevat 15 euroa päivässä, oli pakko varata paluulento pikimmiten ja päättää päivä, milloin palaisin Suomeen. Muutoin ei alle satasen lennoilla pääsisi takaisin. Edullisin kesälento löytyi toiselta halpislentofirmalta, joten Blue1 kuljettaa minut Helsinkiin 30.6.

Lisää arkisia pakkohoitaa-juttuja. Kävin läpi Mollin kesätyöpaikat, jotta saisin tienattua syksyn Primark- ja Korea-kääshit. Hakemukset laitan vetämään myöhemmin tänään. Tähän liittyen, jos jollain on tarjota minulle suunnittelutyötä maksua vastaan, tekisin sitä mielelläni! Ennen tietoa töistä, laitan taas Win for Lifen vetämään.

Siivoilu on ollut viimeaikoina mukavaa, varsinkin kun voi pyyhkiä torakoita irti myrkkymerestä. NOT. Kyllästyin invaasioon ja hommasin Raidin valmistamat kotoisat mökit vikkelille ystävillemme. Kyllä tahti hidastuu, kun mökissä vierailee. Toivottavasti vaikutus kestää yhtä tehokkaana vaihtoni loppuun asti tai muuten toteutuu erään fiksun miekkosen mainitsema ennustus: "--vaihdon loppupuolella sitten tyyliin, nyt vähän ruokaa torakoista, kun on keittiökin siivottu--".

Ja tänään. Markkinapäivä. Täydellisessä auringonpaisteessa. Banya herätti minut jo vähän jälkeen yhdeksän, joten en nukkunut puolille päivin ja pääsimme ajoissa muotimarkkinoille Viale Fauchélle. Ensisilmäyksellä markkinat näyttivät samoilta kuin aiemminkin koluamani markkinat. Kunnes saavuimme kadun toiseen päähän, josta löytyi kojua toisen perään...täynnä kenkiä. Jimmy Choo, Sergio Rossi, D&G, Gucci – markkinoilla vain 100-300 euroa – todellisuudessa kuulemma kymmenkertaisesti enemmän.
Eli siis jos etsit "halpoja" merkkikenkiä, suuntaa Viale Fauchélle. Huomioithan, että kyseessä on muun muassa muotinäytöskenkiä, joten korot ovat korkeita ja pääosin 39-kokoisia. Pikavisitoimme myös Fiera di Sinigaglialla. Banya löysi vintagelaukun, minä Coco-takin kopion. Lisäksi suitsuke- ja aurinkolasiosastoni kaipasivat täydennystä. Upea päivä. Upea viikko.

Ruokaisa taivas

Vatsaan on eksynyt vallan mainioita herkkuja viime päivinä. Kämppisteni kulinaristinen makutaivas tekee omasta arjestanikin huomattavasti rikkaampaa. Täällä perusperjantai poikkeaa nestemäisestä kototarjonnasta siten, että teemme yhdessä hieman kiinteämpää vatsantäytettä.

Eilen kokkina oli minä itse. Ne jotka tuntevat kokkaustaitoni, saattavat tyrskähdellä hetken, mutta olisittepa nähneet minut eilen! Valmistin Korea-Intia -vahvistuksillemme pohjoismaalaista mautonta ruokaa eli muussia, porkkanapihvejä sekä lohta. Lohi jäi kaipaamaan ainoastaan tilliä, joka tuntuu olevan täällä täysin vieras lisuke. Kumpikaan ei edes lisännyt chiliä teoksiini, joten kokkaus taisi olla onnistunut. Jälkiruoaksi intialaista viileää herkkua, joka muistutti paljon vanhaa kunnon suomalaista joulupuuroa.

Tänään vuorossa oli italialaista, taiwanilaisittain valmistettua, kesäkurpitsalla ja sienillä höystettyä kermapastaa, jälkkärinä tiramisua. Huomenna menussa kiinalaista, myöhemmin pyöräytän tytöille voisilmäpullat. Jottei blogistani tulisi täysin ruokavinkkimäistä opusta, raportoin myös hieman ensimmäisistä koulupäivistäni.

Elikäs keskiviikkona pyrähdin ensimmäistä lukuvuotta suorittavien suunnittelijoiden ryhmään. Täysin ajoissakin vielä. Keskiviikon aiheena muoto-oppi, joka aluksi osoittautui hieman hankalaksi. Opettajan aloittaessa powerpointit, tajusin oppineeni nämä asiat jo amis-aikoina, joten huokaisin helpotuksesta. Ykkösvuoden opiskelijat osoittautuivat huipputyypeiksi.

Sain myös kuulla, että päästäkseen IED:n opiskelijaksi, sinun ei tarvitse osata mitään. Jos tililtäsi löytyy liki 20 000 euroa lukuvuotta kohden, olet valmistumassa graafiseksi suunnittelijaksi. Italialaiset kun kuulemma uskovat, että suunnittelija ei omaa synnynnäisiä taitoja, vaan suunnittelijaksi opitaan. Tiedä sitten paikkansapitävyyttä, tasoerot ovat melko huimia. Samoin motiivit, miksi oppilaat (tai heidän vanhempansa) maksavat hervottomia summia, sillä työllistyminen yksityiskoulusta on epätodennäköisempää kuin ilmaisesta, yleisestä yliopistosta.

Toisen lukuvuoden opiskelijoita pääsin tapaamaan torstaina web-suunnittelun merkeissä. Ihanaa tavata jälleen ihmisiä, jotka pitävät fonteista ja koodaavat pimeässä luokassa, jossa ei ole ikkunoita, vaikka ulkona paistaisi aurinko. Jälleen huipputyyppejä. Lisäksi he pyysivät minua osallistumaan illanviettoon koulun lähellä olevaan pubiin. Kaipasin jo kovasti tuulettumista, joten en voinut kieltäytyä tarjouksesta.

Pikavisiitti kotona ja takaisin koululle. Niin, Viale Sciesa muuttuu ilta-aikaan boheemien parikymppisten värittämäksi kaduksi. Mahtavaa. Parin korttelin päässä sijaitsi pubi, jonka ilmantila oli vähintääkin +30 astetta. Vietimme unkarilaisen Attilan syntymäpäiviä pubin ylätasanteella sijaitsevassa akvaariossa, johon oli pakkautunut noin 15 ihmistä ja lähes yhtä monta eri kansallisuutta. Hempalle terkkuja, Attila oli unkarilainen versio sinusta.

Vaikka torstaina lähdin Tuhkimona jo puoliltaöin takaisin kotiin, tuntui perjantaiaamun herätys vähintääkin vaikealta. Silti ehdin ajoissa koululle ja teoriapitoiset tunnitkin menivät ihan vauhdikkaasti. Oli niin kovin kaunis auringonpaiste, että päätin kävellä kotiin.

Lisämaininta: Erityisesti täällä nauttii ihmisistä, jotka ovat ympäri maapalloa tulleet yhteen samaan paikkaan. Kaikki ovat aivan samanlaisia kuin aina niin turvallisen tuntuisessa koto-Suomessa, joten viimeistään nyt ennakkoluulot joitain kansallisuuksia kohtaan ovat poissa. Ei sillä, että niitä nyt olisi koskaan suuremmin ollutkaan, mutta Milanon kansainvälinen ihmisjoukko on avannut silmiäni entisestään.


Lisämaininta kaksi: En ole ottanut kuvia pahemmin viime päivinä. Tässä teille lähes kuudensentin kuollut torakka. Löysin sen ihan itse eilen. Detaljit näette paremmin klikkaamalla kuvaa. Pohdimme kämppisten kanssa, että jos keräisimme kaikki torakat, voisimme kehittää aasialaistyyppisen illallisen höystettynä näillä varmasti maukkailla olennoilla.

Fäshöniä

Milanon muotiviikkojen kunniaksi ajattelin omistaa hetken omaa aikaani kyseiselle villitykselle. Myönnettäköön, milanolainen muoti satuttaa silloin tällöin suomalaisia silmiäni. Kiiltäväpintaiset toppatakit ja kiiltonahkakengät, eivät oikein ole tylsähkön makuni mukaisia ja odotankin innolla kesän tuloa. Unohtamatta pulujen teurastukseen tarkoitettuja korkoja. Hyvä on, suurin osa kengistä on aivan upeita, mutta mahdollisuus kävellä niillä vaikuttaa erittäin heikolta.

Luulin haaremihousujen olevan so last season, mutta täällä niitä näkee joka puolella. Kaikissa väreissä, kaikissa kankaissa ja kaiken mallisina. Myös kevään ja kesän mallistoissa. Töppömittaisiin jalkoihin ei uskoisi haaremihousujen sopivan – lähinnä niiden kuvittelisi näyttävän huvittavilta, mutta istuvuutta parantanee aiemmin mainitsemani kymmenen sentin korolla varustetut tappokengät.

Tämä harmaan, ruskean ja mustan värittämä ihmismassa ei ole selkeästi löytänyt Louis Vuittonin ja Armanin joukosta muutamia mainitsemisen arvoisia vaateosastoja. Uudet ystäväni, Custo Barcelona ja Desigual, ovat hemmotelleet näköhermojani mahtavilla väreillä sekä printeillä nyt jo useampaan otteeseen. Kela kun ei tunnetusti korvaa hieman ylihintaisia mekkoja, olen tehnyt päätöksen shoppailla lähinnä markkinoilla. Ehkäpä sunnuntain jättimarkkinoilta tarttuu mukaan Custon aito kopio tai Desiglua. Ei haittaisi lainkaan, sillä olenhan joskus omistanut Adibastakin.

Sen lisäksi, että laajensin kankaanpala-reviiriäni Coinin kuusikerroksiseen tarjontaan, oli toki aamulla tapaaminen koululla koordinaattorini kanssa. Kaikki sujui mainiosti. Nyt on hallussa tunnukset koulun järjestelmään, omaan sähköpostiin sekä allekirjoitetut sopimuspaperit. Opinto-opas ja oppaan kartta eivät tulleet laisinkaan liian myöhään, sillä saatoin aamulla hieman eksyä San Babilan aseman tuntumaan. Myöhästyin tapaamisesta kolme minuuttia, joka ei täällä kuitenkaan tarkoita olemista myöhässä. Koulun aloitan kevyesti ensi viikolla kahden kurssin voimin. Maaliskuun toisesta viikosta eteenpäin opiskeluja riittääkin sitten jokaiselle päivälle. Odotan innolla, vaikka kurssien teoriapitoisuus on päätähuimaava. Mutta mikäpä olisi sen parempaa kuin mennä puistoon pänttäämään tenttimateriaaleja, nauttia auringosta ja syödä litrakaupalla italialaista jäätelöä!

Ihana päivä

Pahoittelen eilistä blogisaamattomuuttani. Pistän sen kiireen piikkiin. Ja kiireellä tarkoitan sitä, että eilen nukuin pitkään ja hyvin, huolimatta autoista ja tööttäyksistä. Yö sujui mainiosti ilman korvatulppia – nähtävästi vain ensimmäinen yö oli totuttelemista uusiin ääniin.

Ihmettelin jaloissani tuntuvaa väsymystä ja huomasinkin kävelleeni torstaina neljän kilometrin sijasta seitsemän – Google Mapsin reittihaku tarjosi tarkemman tiedon. Eilen valitsin toisen, hieman pidemmän reitin, ja humautin Corso Buenos Airesia pitkin koululle nähdäkseni metropysäkit. Joka naisen unelmakatu! Täynnä liikkeitä ja toisin kuin vaikkapa Helsingissä, ihmiset suorastaan lipuivat hitaasti kadulla. Kenelläkään ei tuntunut olevan kiirettä.

Koululla tapasin KV-koordinaattorin. Tämä koordinaattori, jonka nimi tarkoittaa leveää vyötäröä kertoi, että halutessani kursseille, minun tulisi tavata professorit ja keskustella heidän kanssaan kurssille pääsystä. Tapaamiset KV-koordinaattori lupasi järjestää ensi viikolle. Mahdollisesti siis lomailuni loppuu ensi viikolla ja on aika aloittaa raskas (kaksi päivää viikossa) koulunkäynti.

Koska koululla vierähti ainoastaan 15 minuuttia, annoin itselleni luvan kiertää liikkeitä Corso Buenos Airesilla. Koska kaikki mekkoni jäivät Suomeen, oli päätavoitteena löytää alle 10 euroa maksava mekko. Ja löytyi! Tosiaan täällä on juuri nyt alennusmyynnit. Samaiselta kadulta löytyi myös aiempaa sesonkia myyvä merkkimyymälä (mm. Dolce & Gabbanaa ja Guccia), jossa on jatkuvasti -90%:n alennukset. Liikkeeseen uskaltaudun vasta seuraavan Kelan tuen tullessa.

Illan tullen lähdimme kämppikseni kanssa milanolaiselle aperitivolle Sempionen puiston läheisyyteen. Milanolainen aperitivo poikkeaa tavanomaisesta ja kyseessä on siis nuorten tapa istua iltaa. Drinkeiksi tilataan Caipiroskaa, Mojitoa tai muuta tiukkaa. Sen jälkeen pöytään ahdetaan 15 italialaista nuorta ja eteen kannetaan suuri tarjotin, josta löytyy mm. sushia, grillattuja katkarapuja, leipää, nakki-vihannes -vartaita ja muita herkkuja. Jos jää nälkä, voi käydä seisovasta pöydästä hakemassa lautaselleen lisää herkkuja, kuten leikkeleitä, juustoja, simpukoita ja erilaisia leipiä suussasulavilla täytteillä. Vatsa täynnä ja koko lysti maksoi juomineen 10 euroa, joka on siis muutaman euron kalliimpi kuin tavallinen aperitivo.

Huolimatta Italia-voittoisesta ja italiaa puhuvasta ryhmästämme, viihdyin oikein mainiosti. Taisin sulautuakin porukkaan, koska osa luuli minua paikalliseksi höpöttäessäni kämppikseni ystävän kanssa.

Pikainen kertomus kämppiksistä vielä. Eli vastoin vuokraisännän tietämystä – hän ei kuulemma tiedä oikeasti mitään mistään – kämppikseni ovat kotoisin Intiasta, Koreasta ja kaksi Italiasta. Ei siis yhtäkään hollantilaista, ranskalaista tai japanilaista.

Tänään oli tarkoitus lähteä Duomolle, mutta nyt näyttää siltä, että pidän kevyemmän illan. Nenä vuotaa ja aivastuttaa, ja veikkaan reaktion johtuvan yksinomaan saasteista tai katupölystä. Möh, toivottavasti limakalvoni tottuvat pian tähän ilmaan.