Elossa

En ala selittelemään, miksen ole päivittänyt blogiani, vaan kerron millaista hulinaa tässä on viime päivinä ollut. Aloitanpa ensimmäisten Milanon vierailijoiden saapumisesta. Noora ja Tero saavuttivat Italian ilmatilan pääsiäisviikonlopun lauantaina. Buona Pasqua! Milano tervehti vierailijoita roimalla sadekuurolla. Tämähän ei menoa kovasti haitannut ja kuljetin pariskunnan heti ensimmäisenä iltana katselemaan Milanon päänähtävyyksiä iltavalaistuksessa. Katolisen kirkon yksi kardinaaleistakin tuli bongattua, sillä Duomon sisään pääsi tällä kertaa ilmaiseksi ihmettelemään.

Sateen jatkuessa vielä sunnuntainakin, kehitimme sisätila-aktiviteettia ja tutustuimme kaloihin sekä Roy Lichtensteiniin. Illan tullen Bar Tender tarjosi hieman hiljaisemmat aperitivot, sillä pääsiäinen johdattaa milanolaiset muihin kaupunkeihin.

Maanantaina suuntasimme Venetsiaan, jonne varasimme nerokkaasti liput edellisenä päivänä sujuvalla englanti-italia -miksauksella. Täti tiskin takana arvasi meidän olevan suomalaisia, johtuiko se sitten litimärästä olemuksestamme vaiko pienestä häsläyksestä. Kuten tapanani on, aina kun on loma, sairastun flunssaan. Jotenkin ajattelin nukkuvani junamatkan Milanosta Venetsiaan, mutta eihän sitä millään malttanut, kun maisemat tarjoilivat muun muassa Alppien lumiset huiput.

Venetsia oli näkemisen arvoinen. Ehdottomasti. Aurinkokin hemmotteli meitä illan tullen, eikä pisaraakaan vettä satanut. Tiesin jo ennakkoon, että Venetsia täyttyy pääsiäisenä turisteista, emmekä tosiaan olleet yksin. Kaupunki oli kuitenkin sen verran valloittava, joten tungos jäi toissijaikseksi. Itselleni kulttuurishokki oli se, kuinka hyvin ihmiset puhuivat englantia uppoavassa kaupungissa, kun olin ehtinyt jo tottua Milanon heikonpuoleiseen kielitaitoon.

Harvoin jätän koulutehtäviä viimeiseen iltaan, mutta tällä kertaa niinhän siinä kuitenkin kävi. Tiistaina laitoin Nooran ja Teron kiertelemään omin voimin Milanoa, itseni paahtaessa kolmiulotteisia kuvia muoto-oppia varten.

Nyt seuraa tärkeää infoa, jos ikinä hamuat katsomaan Milanon yhtä päänähtävyyksistä eli Da Vincin Viimeistä ehtoollista: varaa liput vähintään kuukautta ennen saapumistasi. Meillä kävi erittäin hyvä tuuri, sillä saimme liput vain paria viikkoa ennen pariskunnan saapumista. Teos on sen verran vaikuttava, että 15 minuutin rajoitettu vierailu saa aikaan melkoisen tunneryöpyn. Ehkäpä ne lukuisat salaliittoteoriat avautuisivat paremmin, jos teosta saisi katsella hieman pidempään. Teoksen valokuvaushan on ehdottomasti kielletty, mutta välillä ei mahda mitään kapina-hengelleen. Torstain vietin koulunpenkillä Nooran ja Teron lentäessä takaisin Suomeen.

Otetaan pieni aikahyppy, koska en usko, että koulutehtävien kertoilu kiinnostaa teitä – ei minua ainakaan. Motivaation etsiminen on ollut melko tiukissa, mutta kun motivaatioryöppy tulee, on vain pakko työskennellä. Älkääkä käsittäkö väärin, yleensä olen ollut intopinkeenä koulutehtävistä, mutta kun piirrät samoja muotoja jo viidettätoista kertaa alkaa into loppumaan.

Banya ikääntyi vuodella viime sunnuntaina, joten vietimme syntymäpäiviä illastaen kotosalla. Jos ette tienneet, niin Etelä-Koreassa juhlitaan normaalisti yhdeksän kuukautta ennen sitä todellista syntymäpäivää. Herkullisen illallisen jälkeen lähdimme kuokkimaan Marcon ystävän valmistujaisjuhlille. Nautiskelimme kakusta ja tunnelmasta La Bamban raikuessa kellarimaisessa ravintolassa.

Rynkky kuljetti maanantaina äitin, iskän ja kummitätini perheineen Milanoon. Parin päivän aikana unohdin koulun aiheuttaman ärsytyksen täysin ja tuntui kuin olisin itsekin ollut lomalla. Keskiviikkona reissulaiset lähtivät kiertämään muita kaupunkeja ja huomattavasti rentoutuneempana jatkoin koulutöiden tekoa. Odottelen juuri porukan saapumista tähän kotosalle, jotta kuulen miltä Verona, Venetsia ja Garda ovat näyttäneet. Tarkoitus on myös selvittää jatkuuko reissaajien loma vai haihtuuko Islannin tuhkapilvi lennon tieltä.

Ehkäpä olen oppinut jo hieman italialaista rentoa kulttuuria. Mietin omalle kohdalleni, että jos jäisin jumiin johonkin lomakohteeseen ja pitäisi vaikkapa mennä töihin seuraavana päivänä, niin miten siihen suhtautuisin. Arvatkaa kaksi kertaa stressaisinko asiasta vai en.

Torstain ja perjantain tiukaa koulutehtäväkirini palkitsin rentoutumalla eilisiltaisen herkkuruoan parissa. Amy valmisteli illallista jo iltapäivästä alkaen. Rakastan näitä illallisia, sillä juteltavaa riittää ja ihmiset ovat aivan mielettömän piristäviä. Edustettuna olivat Meksiko, Libanon, Mauritius, Indonesia, Etelä-Korea, Intia, Italia ja toki Suomi.

Lisämainintana täällä alkoi Design-viikko tiistaina. Koetan itsekin päästä tutkimaan kansainvälistä designia pikimmiten. Spesiaaliviikko on tuonut tullessaan myös ihmisiä ympäri maailmaa ja metrot ovat täyttyneet entisestään. Törmäsin jopa yhteen suomalaiseen eräänä päivänä Loreton asemalla, nimittäin Suomen Huippumalli haussa -Aniin. Normaalisti kuljen täällä vähän niinkuin läpät silmillä, sillä ihmispaljouteen on jo tottunut eikä ihmisiä erota enää yksittäisinä vaan pikemminkin massana. Hölmistyin, sillä täällä ei pahemmin suomalaisia näe ja jatkoin matkaani kotiin.

Inter-kulttuuria

Hopla! Pitkä päivä takana. Uuvuttavien muoto-opin tuntien jälkeen löysin itseni luokkakavereiden matkasta, kohteenamme Second Hand -kauppa muutaman korttelin päässä. En tiedä, miten sellaiset paikat voi löytää ilman sisäpiiritietoutta. Kirppis sijaitsi nimittäin rakennuksen sisäpihalla, johon viittasi ainoastaan pieni lätkä kadunpuoleisessa ovessa. Mahtavaa, tätä olen kaivannut. Vintagea, vintagea. Ja vieläpä ihan kohtuuhintaan. Toki vanhat Fendit ja muut maksoivat hieman enemmän, mutta kuitenkin murto-osan aiemmin näkemistäni vintage-kappaleista. Ei ole ehkä kovin nautinnollista enää koluta suomalaisia kirppareita, täytyy myöntää. Tavara on nimittäin erittäin hyvässä kunnossa ja ihan todella-todella uniikkia. Ei mitään rytkyjä siis. Bonuksena tyylikäs omistaja-leidi oli kielitaitoinen ja erittäin ystävällinen.

Second handista second destinationiin: San Siro. Jollain kumman tuurilla löysin ratikan numero 16:sta, joka vie suoraan San Sirolle. Ratikka Porta Vittoriasta toiselle puolelle kaupunkia otti 45 minuuttia – ihanan turistimainen olotila. Auringon paahteessa kävelin stadionin toiselle puolelle, josta löytyi (tietysti Heineken) olutbaarin lisäksi muutama lippuasioita hoitava ihminen. Valitettavasti huhtikuussa saapuvalle tiimille ei edelleen saatu lippuja. Lipunmyynti Inter-Juventus -peliin alkaa viikkoa ennen H-hetkeä. Kuten siis netistä varattavienkin lippujen. Ei muuta kuin odottelemaan siis.

San Siron ja (mainitsinko jo) upean, aurinkoisen päivän saattelemana kävelin Loton metroasemalle. Fiera Lotto. Niin, löysin markkinat. Taas. Vähän pienemmät tällä kertaa, mutta samalla seudulla on kuulemma enemmänkin katumarkkinoita. Ongelmana on kuitenkin se, ettei Fieran alueen markkinat ole kenenkään tiedossa ihan tarkalleen. Eli päivämäärän, kellonajan ja sijainnin päättäminen tuntuu olevan hieman vaikeata myyjille. Pidän kuitenkin korvat ja silmät auki, josko joku osaisi vinkata tietoa markkinoista.

Ai niin, välimatkalla San Sirolta Fiera Lotolle löytyy hulppeita rakennuksia. Hämmennystä aiheutui, sillä huomasin hervottoman hevospatsaan erään rakennuksen sisäpihalla (lipunmyynti oli toki kadunpuolella). Tajusin lukeneeni tästä patsaasta ihan vasta äskettäin: "Leonardo da Vincin piirustuspöydällä syntynyt maailman suurin hevospatsas nousee jaloilleen 500 vuotta suunnittelijansa kuoleman jälkeen. Italialaiset tutkijat ovat laskeneet, että da Vincin suunnitelmat pitävät täsmälleen paikkansa ja 70-tonninen pronssipatsas on valettavissa.". No, siellä se oli ja näppäränä tyttönä salakuvasin patsaan kadulta käsin.

Tässä vielä linkki uutisjuttuun. http://yle.fi/uutiset/kulttuuri/2010/03/da_vincin_suunnittelema_valtava_pronssihevonen_valetaan_vihdoin_1508603.html

Tiikerin vuosi

Kuten korealainen kämppikseni sanoi, tästä on tulossa hyvä vuosi minulle. Ja siltä tosiaan näyttää. Olen viimeistä myöten rakastunut tähän paikkaan.

Jatkoin eilen turisteilua ja suuntasin jälleen metrolla Duomolle. Duomolta kun on erityisen hyvät yhteydet kaikkiin päänähtävyyksiin, jotka joka turistin on nähtävä. Auringon paisteessa huomioin jo keskustaan saapuessani, että väkeä oli kertynyt Duomolle hieman enemmän kuin edellispäivänä. Syykin selvisi pian – karnevaalit. Tarkemmin Carnevale Ambrosiana. Ympärillä juoksivat pienet spidermanit, keijut ja haisunäädät. Supersöpöjä.


Turistipäivä numero due jatkui kuitenkin päätavoitteeseeni Biblioteca Ambrosianaan. Olin jälleen tyytyväinen ajoitukseeni, sillä museo oli lähes tyhjillään. Tämä kolmikerroksinen museo piti sisällään pääosin uskontoon liittyviä teoksia 1400-luvulta eteenpäin. Toki muunlaista esineistöäkin löytyi, kuten muun muassa Bonaparten hanskat ja huippuhieno Medusan veistos. Yläkertaan yrittäessäni vastaan pöllähti voimakas hajuveden tuoksu – joka muuten tulvahtaa täällä ihan vaan kaduillakin kulkiessa. Tyylikäs italialainen keski-ikäisten joukko oli tutkimassa maalauksia äänekkäästi jutellen. Pakenin kohtuu nopeasti pohjakerrokseen.

Milano teki sen taas. Suu auki, jalat haparoiden, tuijotin niska mutkalla valtavaa kirjastoa. Kirjoja, tuhansittain kirjoja. Ja mitä muuta? No, tietysti Leonardo da Vincin alkuperäisiä luonnoksia! Luonnokset toki muistuttivat pääosin perustuherruksia, mutta olihan kyse kuitenkin milanolaisesta julkimosta. Museosta poistuminen tapahtui rakennuksen takaovesta melko yllättäen, joka hieman hämmensi pakkaa. En silti myönnä, että olisin eksynyt.

Lähdin siis kävelemään hieman eri suuntaan kuin oli alunperin tarkoitus. Täällä rakennukset ovat niin pirun korkeita, ettei näin lyhyt tyttö voi mitenkään nähdä niiden yli. Koska tiesin, että vaeltelua varten minulla ei ole muuta kuin aikaa, suuntasin itseni pienempiä katuja pitkin kävelykadun tapaiselle Via Dantelle. Katu vaatii ehdottomasti parempaa tutustumista jonain päivänä.

Olen alkanut epäillä, että suuntavaistoni ei ole tarkoitettu Suomeen, koska eksyin Tikkurilassakin. Toisin on täällä Milanossa. Huomasin jo ensimmäisinä päivinä, että täällä onnistuu suunnistamaan silmää miellyttävien rakennusten perässä – katujen nimet ovat toissijaisia. Kaikki tiet vievät keskustaan, ellet tietysti kävele katuja väärään suuntaa. Ja jos kävelet, ystävälliset ihmiset osaavat kertoa sinulle sujuvasti italiaksi, missä olet. En ajatellut siis edelleenkään ostaa laukkuun mahtuvaa karttaa.

Eilen toisena kohteenani oli La Scala. Jotenkin täysin käsittämättömällä tavalla onnistuin löytämään kohteeni ja violettien etanoiden värittämän aukion. Huomasin kellon olevan kuitenkin jo melko paljon, joten päätin jättää lähemmän tutustumisen kolmannelle turistipäivälle.

La Scalalta pääsee kätevästi oikaisemaan Gallerian lävitse suoraan Duomolle. Eihän tässä voinut muuta kuin ihmetellä – Gallerian keskiosaan oli rakennettu lava, jossa upeasti maskeeratut hahmot taiteilivat pienille karnevaali-ihmisille mitä hienompia kampauksia ja kasvomaalauksia. Jatkoin takaisin Duomon aukiolle, joka oli täyttynyt iloisista lapsiperheistä. Lisäksi aukio oli täynnä paperisilppua ja serpentiiniä. Pulumiehet ja turkkeihin pukeutuneet rouvat olivat kauempana, ja ihmiset vain nauroivat ja leikkivät aukiolla. Upea päätös jo muutenkin kauniille päivälle.

Niin, ja koska tämä raportti ei ole vielä tarpeeksi pitkä kerron lyhyesti eilisillasta. Vietimme leffaillan Paranormal Activityn parissa, jonka loppukohtauksen katsoin yksin – kämppikset vetivät tyynyt silmien eteen ja kysyivät jälkikäteen minulta, mitä tapahtui.

Lisäksi suomalaiset pojat voivat olla tyytyväisiä, sillä ainoastaan ruotsalaiset eivät näytä homppeleilta. Selailimme tuossa eräänä iltana kuvia koneiltamme ja korealainen kämppikseni ei aluksi uskonut, että kaikki kuvissa näkyvät henkilöt olivat heteroita. Ja jos ette tienneet, niin Koreassa pyörii mainos, jossa kehotetaan syömään Xylitol-purukumia aina ennen nukkumaan menoa, kuten Suomessakin tehdään. Että muistakaa purra sitä Jenkkiä iltaisin.