It's on

Luulin jo voittaneeni sodan torakoita vastaan, mutta ei. Astetta suurempi Bob vaelteli eteisessämme kokonaisen päivän, sillä suihkutettava myrkky oli käytetty lajitovereihin aiemmin. Bongattuani hirviön yöllä, peitin sen vadelmarasian kannella ja aamulla kannen alla ei ollut ketään. Bob hengaili pari metriä siitä sijainnista, johon sen yöllä vangitsin. Eikä tässä kaikki. Päivän aikana uskoin jo vahingossa tallanneeni viholliseni päälle, sillä se näytti murskaantuneelta. Ei. Parin tunnin päästä se vaelsi hitaasti metrin toiseen suuntaan. Kului taas muutama tunti ja Bobin sisältä oli ulostautunut vaalea, okran sävyinen olento. Jatkoin loputtomia koulutöitäni ja myöhemmin Bob oli kadonnut. Kenties rohkea kämppikseni oli lakaissut sen ulkoroskikseen.

Tahtoisin joka solullani puhdistaa tämän asunnon pienimmätkin nurkat. Pesin liila-valko-raidalliset tossuni pari viikkoa sitten ja nyt ne ovat jälleen mustanpuhuvat. Sen lisäksi keittiömme ei ole viehättävin mahdollinen. Kenties kaikki meistä eivät pese kattiloita molemminpuolin ja kaasuhellan jättämä tahma tarttuu hyllyihin. Silti jaksan olla kärsivällinen, olenhan täällä enää pari kuukautta. Sitäpaitsi kämppikseni ovat aivan ihania. Välillä on jopa hieman huvittavaa avata astianpesukone – lautaset ovat vinoittain ja päällekkäin, ja lasit ovat valmiina haukkaamaan vettä.

Olen ylpeä saavuttamastani kärsivällisyydestä ja jatkan astianpesukoneen uudelleenjärjestämistä. Pidän mielessäni: "jos asut muiden ihmisten kanssa ja jokin käytännön asia häiritsee, korjaa se itse". Toimii. Edelleen koen köyhemmäksi elämäksi asua yksin. Se on kokeiltu. En tiedä mitään parempaa kuin siirtyä tekemään kaakaota keittiössä, jonne kämppiksetkin hetkessä kerääntyy. Siinä vierähtääkin pari tuntia ja kaakao ehtii jäähtyä. Enää pari kuukautta...

Matkasissit

Pinkistä tuolistani on tullut paras ystäväni viime päivinä. Vanhat lonkat eivät enää kestä tätä istumista, vaikkakin Milanon kävely-treeni on tehnyt hyvää jäsenille.

En valita. Kuten kaikki mahdollisesti tietävät, Islannin tuhkat levittäytyivät tällä viikolla koko Eurooppaan. Milanon keskusasemalla vietetyn parituntisen jälkeen vanhukset ja Tuomo onnistuivat hommaamaan itselleen junaliput reilausreissulle Zürich-Köln-Varsova. Jatkoyhteys Varsovasta Riiaan löytyi iskän pitkän yrityksen jälkeen aperitivo-iltana maanantaina. Viimeisen tiedon mukaan seikkailijat sijaitsevat Tallinna-Helsinki -lautalla, hyvin lähellä kotia siis. Matkalaisten reissusta taisi tulla ikimuistoinen. Onkohan porukalla karma matkassa, kun viime reissulta osa porukasta palasi paketoituna? Täytyy kyllä antaa vanhuksille ja Tuomolle kunniamaininta sitkeästä ja huumorintajuisesta asenteesta – kyllä saa olla ylpeä vanhemmistaan!

Ps. Vastapäisen asunnon vanha herra on tainnut saada tiukkasävyisen puhuttelun vaimoltaan, sillä tämä on laskenut vihdoin kiikarinsa ja luopunut järjenvastaisesta tuijottelustaan.

Elossa

En ala selittelemään, miksen ole päivittänyt blogiani, vaan kerron millaista hulinaa tässä on viime päivinä ollut. Aloitanpa ensimmäisten Milanon vierailijoiden saapumisesta. Noora ja Tero saavuttivat Italian ilmatilan pääsiäisviikonlopun lauantaina. Buona Pasqua! Milano tervehti vierailijoita roimalla sadekuurolla. Tämähän ei menoa kovasti haitannut ja kuljetin pariskunnan heti ensimmäisenä iltana katselemaan Milanon päänähtävyyksiä iltavalaistuksessa. Katolisen kirkon yksi kardinaaleistakin tuli bongattua, sillä Duomon sisään pääsi tällä kertaa ilmaiseksi ihmettelemään.

Sateen jatkuessa vielä sunnuntainakin, kehitimme sisätila-aktiviteettia ja tutustuimme kaloihin sekä Roy Lichtensteiniin. Illan tullen Bar Tender tarjosi hieman hiljaisemmat aperitivot, sillä pääsiäinen johdattaa milanolaiset muihin kaupunkeihin.

Maanantaina suuntasimme Venetsiaan, jonne varasimme nerokkaasti liput edellisenä päivänä sujuvalla englanti-italia -miksauksella. Täti tiskin takana arvasi meidän olevan suomalaisia, johtuiko se sitten litimärästä olemuksestamme vaiko pienestä häsläyksestä. Kuten tapanani on, aina kun on loma, sairastun flunssaan. Jotenkin ajattelin nukkuvani junamatkan Milanosta Venetsiaan, mutta eihän sitä millään malttanut, kun maisemat tarjoilivat muun muassa Alppien lumiset huiput.

Venetsia oli näkemisen arvoinen. Ehdottomasti. Aurinkokin hemmotteli meitä illan tullen, eikä pisaraakaan vettä satanut. Tiesin jo ennakkoon, että Venetsia täyttyy pääsiäisenä turisteista, emmekä tosiaan olleet yksin. Kaupunki oli kuitenkin sen verran valloittava, joten tungos jäi toissijaikseksi. Itselleni kulttuurishokki oli se, kuinka hyvin ihmiset puhuivat englantia uppoavassa kaupungissa, kun olin ehtinyt jo tottua Milanon heikonpuoleiseen kielitaitoon.

Harvoin jätän koulutehtäviä viimeiseen iltaan, mutta tällä kertaa niinhän siinä kuitenkin kävi. Tiistaina laitoin Nooran ja Teron kiertelemään omin voimin Milanoa, itseni paahtaessa kolmiulotteisia kuvia muoto-oppia varten.

Nyt seuraa tärkeää infoa, jos ikinä hamuat katsomaan Milanon yhtä päänähtävyyksistä eli Da Vincin Viimeistä ehtoollista: varaa liput vähintään kuukautta ennen saapumistasi. Meillä kävi erittäin hyvä tuuri, sillä saimme liput vain paria viikkoa ennen pariskunnan saapumista. Teos on sen verran vaikuttava, että 15 minuutin rajoitettu vierailu saa aikaan melkoisen tunneryöpyn. Ehkäpä ne lukuisat salaliittoteoriat avautuisivat paremmin, jos teosta saisi katsella hieman pidempään. Teoksen valokuvaushan on ehdottomasti kielletty, mutta välillä ei mahda mitään kapina-hengelleen. Torstain vietin koulunpenkillä Nooran ja Teron lentäessä takaisin Suomeen.

Otetaan pieni aikahyppy, koska en usko, että koulutehtävien kertoilu kiinnostaa teitä – ei minua ainakaan. Motivaation etsiminen on ollut melko tiukissa, mutta kun motivaatioryöppy tulee, on vain pakko työskennellä. Älkääkä käsittäkö väärin, yleensä olen ollut intopinkeenä koulutehtävistä, mutta kun piirrät samoja muotoja jo viidettätoista kertaa alkaa into loppumaan.

Banya ikääntyi vuodella viime sunnuntaina, joten vietimme syntymäpäiviä illastaen kotosalla. Jos ette tienneet, niin Etelä-Koreassa juhlitaan normaalisti yhdeksän kuukautta ennen sitä todellista syntymäpäivää. Herkullisen illallisen jälkeen lähdimme kuokkimaan Marcon ystävän valmistujaisjuhlille. Nautiskelimme kakusta ja tunnelmasta La Bamban raikuessa kellarimaisessa ravintolassa.

Rynkky kuljetti maanantaina äitin, iskän ja kummitätini perheineen Milanoon. Parin päivän aikana unohdin koulun aiheuttaman ärsytyksen täysin ja tuntui kuin olisin itsekin ollut lomalla. Keskiviikkona reissulaiset lähtivät kiertämään muita kaupunkeja ja huomattavasti rentoutuneempana jatkoin koulutöiden tekoa. Odottelen juuri porukan saapumista tähän kotosalle, jotta kuulen miltä Verona, Venetsia ja Garda ovat näyttäneet. Tarkoitus on myös selvittää jatkuuko reissaajien loma vai haihtuuko Islannin tuhkapilvi lennon tieltä.

Ehkäpä olen oppinut jo hieman italialaista rentoa kulttuuria. Mietin omalle kohdalleni, että jos jäisin jumiin johonkin lomakohteeseen ja pitäisi vaikkapa mennä töihin seuraavana päivänä, niin miten siihen suhtautuisin. Arvatkaa kaksi kertaa stressaisinko asiasta vai en.

Torstain ja perjantain tiukaa koulutehtäväkirini palkitsin rentoutumalla eilisiltaisen herkkuruoan parissa. Amy valmisteli illallista jo iltapäivästä alkaen. Rakastan näitä illallisia, sillä juteltavaa riittää ja ihmiset ovat aivan mielettömän piristäviä. Edustettuna olivat Meksiko, Libanon, Mauritius, Indonesia, Etelä-Korea, Intia, Italia ja toki Suomi.

Lisämainintana täällä alkoi Design-viikko tiistaina. Koetan itsekin päästä tutkimaan kansainvälistä designia pikimmiten. Spesiaaliviikko on tuonut tullessaan myös ihmisiä ympäri maailmaa ja metrot ovat täyttyneet entisestään. Törmäsin jopa yhteen suomalaiseen eräänä päivänä Loreton asemalla, nimittäin Suomen Huippumalli haussa -Aniin. Normaalisti kuljen täällä vähän niinkuin läpät silmillä, sillä ihmispaljouteen on jo tottunut eikä ihmisiä erota enää yksittäisinä vaan pikemminkin massana. Hölmistyin, sillä täällä ei pahemmin suomalaisia näe ja jatkoin matkaani kotiin.

Viikon uutiset kesäajassa

Aloitetaan koulumenestyksestä. Täällä, ainakin Instituto Europeo di Designin leivissä, on helppo menestyä. Koulutehtävät, joista Jürgen alkaisi ehkäpä tihrustamaan itkua, ja joita hän kutsuu lempinimellä "shit", vastaavat täällä huipputasoa. Niin, eikös Italian pitänyt olla suunnittelualan ihmemaa? Tiedossa on erinomainen arvosana ainakin nettisuunnittelun kurssilta, jos jatkan samaan malliin. Sen lisäksi uskoisin muoto-opin osalta pääseväni kurssin sujuvasti läpi, sillä opettaja mainitsi tuherrusteni olevan esimerkillisiä. Täällä töitä ei arvostella ryhmänä, joten en todella tiedä mitä ihmettä muut ovat väsänneet.

Kerron aina näistä kahdesta kurssista, ja syy on yksinkertaisesti siinä, että kurssit tarjoavat eniten kotitehtäviä. Muista kursseista ei ole mitään erityistä mainittavaa. Tai no, huijasin.
Semiotiikka: lainatakseni opettajan käsitystä semiotiikasta "images have meanings" – päätelkää itse loput.
Painotekniikat: kurssin tekee mielenkiintoiseksi opettajan pomo, Donatella Versace. Versacen 2010-2011 mallistojen perusteella voin tarjota muutamia pukeutumisvinkkejä (jos vihreä lateksi on osa tyyliäsi).
Nykyaikainen graafinen suunnittelu:
aloitetaan nykyaikaisesti puhumalla Gutenbergista, jonka jälkeen opettaja sijoittaa ko. kirjapainon merkkihenkilön väärälle vuosisadalle.
Viestinnän sosiologia: on tärkeää aloittaa kurssi myös puhumalla Gutenbergistä, tosin tällä kertaa herran saavutukset olivat opettajan mielestä vain 60 vuotta myöhemmin kuin oppikirjoissa. Mielenkiintoinen kurssi, tosin opettajan auktoriteetti on heikentynyt motivaatiopuutteisten oppilaiden vuoksi. Sen vuoksi opettaja kysyy joka tauolla "onko tämä mielestänne tylsää?". Ei minun mielestäni.

Välillä ymmärrän motivaation puutteen oppilaiden keskuudessa. Nyt pakoilen itsekin koulutehtävän aloittamista ja tulin päivittämään blogia.

Viikossa on ehtinyt tapahtua paljon. Talvitakit ovat vähentyneet, koirankakkojen väistely luonnistuu jo maahan katsomatta, metroaseman tuttu kerjäläismies hymyilee joka aamu hänet ohittaessani ja puihin on vihdoin tullut silmuja. Lämpimän lauantain kunniaksi päätimme Amyn kanssa toivottaa kesä tervetulleeksi puiston ja jäätelön merkeissä. Puiston läheisyydessä oli eräs liike, jossa kämppikseni toivoi meidän ensin poikkeavan. Blumarine vei päivästämme puolitoista tuntia, mutta jollain kierolla tavalla nautin avuliaiden liikkeenpitäjien huomiosta. Liike on nimittäin kallis, isolla K:lla. Toki pidin roolia yllä lueskellen Vogueta, sillä aikaa kun kämppikseni sovitteli mekkoja, joiden hinta on tuplasti sen, mitä tililleni tupsahtaa kuukaudessa tällä hetkellä. Kauempana Duomon viehättävistä merkkiliikkeistä, Via della Spiga on pällistelemisen arvoinen kuja. Muun muassa siellä käyvät ne oikeasti rikkaat ihmiset. Tyyli on yhtä komea kuin rahapussikin.

Tosiaan, lämmintä on riittänyt eilistä ukkosmyrskyä lukuunottamatta. Jopa niin lämmintä, että säätä pakeni yksi nelisenttisistä ystävistämme. Puhdas, lingottu Bob, löytyi pesukoneestamme. Ohuempi vaatetus tarkoittaa myös nähtävästi sitä, että metroihin ja busseihin mahtuu enemmän ihmisiä. On hyvä aika ottaa pieni julkisen liikenteen oppimäärä. Eli jos päätät jäädä odottamaan seuraavaa metroa tai bussia, joka olisi tyhjempi, et ole ainoa. Eli vaikka kulkuvälineet näyttäisivät siltä, että ne on jo pakattu täyteen iloisia italiaanoja, on tyhmää odottaa seuraavaa sillä se on edellistäkin täydempi. Lisäksi käsidesi on ihanan tuntuista huomattuaan, ettei täpötäydessä ihmiskuljetuksessa pysy pystyssä pitämättä kiinni kaiteista.

Päätän uutisoinnin raporttiin eräästä herttaisesta henkilöstä. Jo lähes kuukauden ajan asunnollamme on vieraillut virkeä espanjalainen nainen. Kyse on siivoajamme Angelican äidistä, joka tuuraa vielä yhden viikon tytärtään. Tämä pirtsakka kuus-seitenkymppinen siivoaa niin huolellisesti, että Bob ja useimmat toverit ovat kaikonneet nurkistamme. Ja on ihan turha yrittää auttaa rouvaa siivouksessa, sillä tämä a) pyörittelee päätään ja hymyilee tai b) nauraa äänekkäästi, jos kysyt voisitko tehdä edes jotain ihan pientä. Koetan edelleen sopeutua tilanteeseen, etten saa siivota itse.

Hikipinko-Heini

Ilma on muuttunut. Täällä on kevät, vaikkei puissa ole edelleenkään lehtiä. Neljän sateisen päivän jälkeen aurinko alkoi porottamaan ja on nostanut lämpötilat lähemmäs pariakymmentä astetta. Ilmankosteus on ihan omaa luokkaansa ja toivoisinkin kovasti ihmisten riisuvan jo talvitakkinsa, jotta voisin käyskennellä hihattomassa eikä kasvoni olisivat niin punaiset hikoillessani parin vaatekerroksen alla.

Palkitsin itseni tänään koulun jälkeisellä visiitillä Palestroon. Metroaseman tuntumasta löytyy luonnontieteellinen museo sekä suuri puisto. Puiston sivussa kohteeni, jonne yritin nyt jo toistamiseen. Galleria Arte Moderna, joka nykyisin tunnetaan nimellä Museo dell'Ottocento – budjettikuukauden mukaisesti ilmainen museo. Rakennus oli jälleen – yllätys, yllätys – kolmikerroksinen. Ihmettelemistä riitti lattiasta kattoon, veistosten ja maalausten lisäksi. Olen nähtävästi ottanut tavaksi kiertää museot aina väärinpäin – haukottelevilla valvojilla riitti ihmettelemistä, kun vaalea, hikoileva tyttö pölähti joka huoneeseen väärästä ovesta. Koristeltu, puinen lattia kuulosti natinan ja paukahdusten perusteella alkuperäiseltä, ja antoi vinkkiä saapumisestani valvojille. Vaikka Museo dell'Ottocento kattaakin pääosin muotokuvia ja patsaita, kokoelmiin on hankittu myös futuristisia teoksia ja jopa pieni nurkka Toulouse-Lautrecin julisteille. Mukavia pieniä yllätyksiä.

Jaahas, on kai turha mainita uudelleen kuinka nopeasti päivät menevät. Nopeasti, liiankin nopeasti. Alkuviikon ahkeroin kouluhommien parissa. Kyse ei siis ole mistään erityisen rankasta työnteosta, mutta tunteja tehtäviin nähtävästi saa silti uppoamaan. Päräytin web-suunnittelun tehtävän ja muoto-opin piirrokset purkkiin. Piirroksista sain tänään palautetta, että pitäisi kuulemma rentoutua, eikä ole välttämätöntä tehdä niin monimutkaisia piirroksia. Minähän olen rentoutunut! Muoto-oppi sai tänään mielenkiintoisen käänteen, sillä aiheena oli optiset illuusiot. Yksi lempiaiheista, joten nyt voin hyvällä omallatunnolla vääntää jonkin monimutkaisen piirroksen.

Olen koettanut viettää budjettikuukautta, sillä ensimmäiset vieraani saapuvat ensi viikolla ja toivon itsekin voivani syödä edes kerran ulkona. Budjettikuukausi on onnistunut, no, vaihtelevasti. Lohduttavaa on, etten ole täällä ainoa, joka vihdoin voi myöntää joutuneensa mainosten ja kaupallisuuden uhriksi. Huomaamatta ostoskassien kasa on kasvanut. Onnekseni en ole edelleenkään sortunut ruotsalaisten halpaketjujen tai ylihintaisten turkkien pyörteisiin. Ja jotenkin kumman keinoilla rahat ovat kuitenkin riittäneet, vielä.

Eilisiltana pyörittelin koneellani babysitterin kasausohjeita. Niin, sain opettajani kautta englanti-suomi -käännöstehtävän ja kiitos Maijan, käännökseni ei toivottavasti päädy kielikukkasia kerääville palstoille. Pitäkäähän peukkuja, josko tämä uutukainen yhtiö olisi vastaus talouteni kanssa hikoilemiseen – lähettäessäni valmista käännöstä, mainostin ihan pikkasen sähköpostin lopussa siitä, mitä oikeasti teen työkseni. Vähän vain vinkatakseni.

Harmaata ja kummallista

Viime päivät ovat sisältäneet joitain outoja asioita:

Torstaina 18.3. noin kello 18.30. Koulumatka kotiin tyssäsi Liman asemalle, sillä metrosta loppui sähkö. Koska kotiin ei ollut turhan pitkä matka, päätin kävellä loppumatkan. Maanalaisesta kadulle ja kadun on vallannut poliziat ja carabinierit. Osa ryntäilee alas metrolle, osa pyörii kadulla. Mitä tapahtuu?

Perjantaina 19.3. noin kello 13.45. Nälkäisenä kotiin päästyäni lämmittelin tonnikalapastaani mikrossa, kun ovikello soi. Sieltähän se pölähti, vuokranantaja Fabio. Pieni, outo mies. Aiemmin aamulla Banya oli ilmoittanut tiukasti vuokraisännällemme, ettemme lähde kämpiltä mihinkään – vastoin Fabion toivetta. Hän oli kutsunut meitä oudoiksi, mutta onneksi kämppikseni oli antanut samalla mitalla takaisin ja kutsunut vuokraisäntäämme samalla nimikkeellä. Fabio kenties yritti hämätä meitä, sillä hän oli ilmoittanut saapumisajankohdakseen kello 16.30 ja vastoin italialaista käyttäytymismallia, saapui jo pari tuntia aiemmin.

Tarkoitus oli pysyä perjantai-ilta kotona ja piirrellä koulutehtävää, mutta lähdettiin kuitenkin kämppisten kanssa käymään aperitivolla tässä lähistöllä. Baarimikko valmisti kirkkaanpuoleiset alkujuomat, joten aperitivolassa vierähtikin pidempi tovi. Happy Zone -tunnelmissa päätimme lähteä katsastamaan mukavan näköisen pubin, joka sijaitsee metrolta kotiin -matkallamme. Milanossa maksulliset naisetkin ovat tyylikkäitä, emmekä käsittäneet millaisessa seurassa olimme ennen Banyan poikaystävän saavuttua. Toki ihmettelimme, miksi mies pubin ikkunan takana raapii naamaansa ja tuijottaa naisia. Hän antoi ohjeita.

Lauantaina 20.3. noin kello 16.00. Turkkilainen, mukavalta vaikuttava tyttö kävi tarkastamassa tyhjän huoneen. Myös hän oli aistinut jotakin kummallista vuokraisäntäämme liittyen ja kyseli paljon tästä pienestä oudosta miehestä. Kerroimme, minkä tiesimme.

Perjantain ohjelmasuunnitelmasta poiketen, työskentelin eilisen illan ahkerasti. Lisäksi laiskottelin kaunistautumisen suhteen, enkä käynyt ulkona kuin harrastamassa uhkapelejä. Voitin kaksi euroa Win for Lifesta! Voittosuunta on siis ylöspäin. Noin seitsemältä kadulla oli pienimuotoinen mielenosoitus, tosin carabinierejä oli enemmän kuin mielenosoittajia. Työskentelin niin ahkerasti, ettei unikaan tullut sen jälkeen kun olin viimeistellyt piirrokset, vaan piti vielä katsoa Avatar.

Sunnuntaina 21.3. kello 14.00. Yöllisestä valvomisestani johtuen, heräsin muutama tunti sitten. Aamukahvilla pohdimme, miksi Amyn huoneessa oli yöllä valot, vaikka hänen herätessään valot olivat poissa päältä. Lisäksi muutamia outoja ääniä emme kyenneet selittämään. Epäilemme, että peilin taakse sijoittuneella ja pölyyn sekoittuneella Bob-torakalla, on jotain tekemistä näiden asioiden kanssa. Jatkanpa sadepäivää turhia miettimättä ja aloitan kirjoittamaan (vihdoin) haastavaa tehtävää nettisuunnittelun kurssille.

Inter-kulttuuria

Hopla! Pitkä päivä takana. Uuvuttavien muoto-opin tuntien jälkeen löysin itseni luokkakavereiden matkasta, kohteenamme Second Hand -kauppa muutaman korttelin päässä. En tiedä, miten sellaiset paikat voi löytää ilman sisäpiiritietoutta. Kirppis sijaitsi nimittäin rakennuksen sisäpihalla, johon viittasi ainoastaan pieni lätkä kadunpuoleisessa ovessa. Mahtavaa, tätä olen kaivannut. Vintagea, vintagea. Ja vieläpä ihan kohtuuhintaan. Toki vanhat Fendit ja muut maksoivat hieman enemmän, mutta kuitenkin murto-osan aiemmin näkemistäni vintage-kappaleista. Ei ole ehkä kovin nautinnollista enää koluta suomalaisia kirppareita, täytyy myöntää. Tavara on nimittäin erittäin hyvässä kunnossa ja ihan todella-todella uniikkia. Ei mitään rytkyjä siis. Bonuksena tyylikäs omistaja-leidi oli kielitaitoinen ja erittäin ystävällinen.

Second handista second destinationiin: San Siro. Jollain kumman tuurilla löysin ratikan numero 16:sta, joka vie suoraan San Sirolle. Ratikka Porta Vittoriasta toiselle puolelle kaupunkia otti 45 minuuttia – ihanan turistimainen olotila. Auringon paahteessa kävelin stadionin toiselle puolelle, josta löytyi (tietysti Heineken) olutbaarin lisäksi muutama lippuasioita hoitava ihminen. Valitettavasti huhtikuussa saapuvalle tiimille ei edelleen saatu lippuja. Lipunmyynti Inter-Juventus -peliin alkaa viikkoa ennen H-hetkeä. Kuten siis netistä varattavienkin lippujen. Ei muuta kuin odottelemaan siis.

San Siron ja (mainitsinko jo) upean, aurinkoisen päivän saattelemana kävelin Loton metroasemalle. Fiera Lotto. Niin, löysin markkinat. Taas. Vähän pienemmät tällä kertaa, mutta samalla seudulla on kuulemma enemmänkin katumarkkinoita. Ongelmana on kuitenkin se, ettei Fieran alueen markkinat ole kenenkään tiedossa ihan tarkalleen. Eli päivämäärän, kellonajan ja sijainnin päättäminen tuntuu olevan hieman vaikeata myyjille. Pidän kuitenkin korvat ja silmät auki, josko joku osaisi vinkata tietoa markkinoista.

Ai niin, välimatkalla San Sirolta Fiera Lotolle löytyy hulppeita rakennuksia. Hämmennystä aiheutui, sillä huomasin hervottoman hevospatsaan erään rakennuksen sisäpihalla (lipunmyynti oli toki kadunpuolella). Tajusin lukeneeni tästä patsaasta ihan vasta äskettäin: "Leonardo da Vincin piirustuspöydällä syntynyt maailman suurin hevospatsas nousee jaloilleen 500 vuotta suunnittelijansa kuoleman jälkeen. Italialaiset tutkijat ovat laskeneet, että da Vincin suunnitelmat pitävät täsmälleen paikkansa ja 70-tonninen pronssipatsas on valettavissa.". No, siellä se oli ja näppäränä tyttönä salakuvasin patsaan kadulta käsin.

Tässä vielä linkki uutisjuttuun. http://yle.fi/uutiset/kulttuuri/2010/03/da_vincin_suunnittelema_valtava_pronssihevonen_valetaan_vihdoin_1508603.html