Hikipinko-Heini

Ilma on muuttunut. Täällä on kevät, vaikkei puissa ole edelleenkään lehtiä. Neljän sateisen päivän jälkeen aurinko alkoi porottamaan ja on nostanut lämpötilat lähemmäs pariakymmentä astetta. Ilmankosteus on ihan omaa luokkaansa ja toivoisinkin kovasti ihmisten riisuvan jo talvitakkinsa, jotta voisin käyskennellä hihattomassa eikä kasvoni olisivat niin punaiset hikoillessani parin vaatekerroksen alla.

Palkitsin itseni tänään koulun jälkeisellä visiitillä Palestroon. Metroaseman tuntumasta löytyy luonnontieteellinen museo sekä suuri puisto. Puiston sivussa kohteeni, jonne yritin nyt jo toistamiseen. Galleria Arte Moderna, joka nykyisin tunnetaan nimellä Museo dell'Ottocento – budjettikuukauden mukaisesti ilmainen museo. Rakennus oli jälleen – yllätys, yllätys – kolmikerroksinen. Ihmettelemistä riitti lattiasta kattoon, veistosten ja maalausten lisäksi. Olen nähtävästi ottanut tavaksi kiertää museot aina väärinpäin – haukottelevilla valvojilla riitti ihmettelemistä, kun vaalea, hikoileva tyttö pölähti joka huoneeseen väärästä ovesta. Koristeltu, puinen lattia kuulosti natinan ja paukahdusten perusteella alkuperäiseltä, ja antoi vinkkiä saapumisestani valvojille. Vaikka Museo dell'Ottocento kattaakin pääosin muotokuvia ja patsaita, kokoelmiin on hankittu myös futuristisia teoksia ja jopa pieni nurkka Toulouse-Lautrecin julisteille. Mukavia pieniä yllätyksiä.

Jaahas, on kai turha mainita uudelleen kuinka nopeasti päivät menevät. Nopeasti, liiankin nopeasti. Alkuviikon ahkeroin kouluhommien parissa. Kyse ei siis ole mistään erityisen rankasta työnteosta, mutta tunteja tehtäviin nähtävästi saa silti uppoamaan. Päräytin web-suunnittelun tehtävän ja muoto-opin piirrokset purkkiin. Piirroksista sain tänään palautetta, että pitäisi kuulemma rentoutua, eikä ole välttämätöntä tehdä niin monimutkaisia piirroksia. Minähän olen rentoutunut! Muoto-oppi sai tänään mielenkiintoisen käänteen, sillä aiheena oli optiset illuusiot. Yksi lempiaiheista, joten nyt voin hyvällä omallatunnolla vääntää jonkin monimutkaisen piirroksen.

Olen koettanut viettää budjettikuukautta, sillä ensimmäiset vieraani saapuvat ensi viikolla ja toivon itsekin voivani syödä edes kerran ulkona. Budjettikuukausi on onnistunut, no, vaihtelevasti. Lohduttavaa on, etten ole täällä ainoa, joka vihdoin voi myöntää joutuneensa mainosten ja kaupallisuuden uhriksi. Huomaamatta ostoskassien kasa on kasvanut. Onnekseni en ole edelleenkään sortunut ruotsalaisten halpaketjujen tai ylihintaisten turkkien pyörteisiin. Ja jotenkin kumman keinoilla rahat ovat kuitenkin riittäneet, vielä.

Eilisiltana pyörittelin koneellani babysitterin kasausohjeita. Niin, sain opettajani kautta englanti-suomi -käännöstehtävän ja kiitos Maijan, käännökseni ei toivottavasti päädy kielikukkasia kerääville palstoille. Pitäkäähän peukkuja, josko tämä uutukainen yhtiö olisi vastaus talouteni kanssa hikoilemiseen – lähettäessäni valmista käännöstä, mainostin ihan pikkasen sähköpostin lopussa siitä, mitä oikeasti teen työkseni. Vähän vain vinkatakseni.