Ruokaisa taivas

Vatsaan on eksynyt vallan mainioita herkkuja viime päivinä. Kämppisteni kulinaristinen makutaivas tekee omasta arjestanikin huomattavasti rikkaampaa. Täällä perusperjantai poikkeaa nestemäisestä kototarjonnasta siten, että teemme yhdessä hieman kiinteämpää vatsantäytettä.

Eilen kokkina oli minä itse. Ne jotka tuntevat kokkaustaitoni, saattavat tyrskähdellä hetken, mutta olisittepa nähneet minut eilen! Valmistin Korea-Intia -vahvistuksillemme pohjoismaalaista mautonta ruokaa eli muussia, porkkanapihvejä sekä lohta. Lohi jäi kaipaamaan ainoastaan tilliä, joka tuntuu olevan täällä täysin vieras lisuke. Kumpikaan ei edes lisännyt chiliä teoksiini, joten kokkaus taisi olla onnistunut. Jälkiruoaksi intialaista viileää herkkua, joka muistutti paljon vanhaa kunnon suomalaista joulupuuroa.

Tänään vuorossa oli italialaista, taiwanilaisittain valmistettua, kesäkurpitsalla ja sienillä höystettyä kermapastaa, jälkkärinä tiramisua. Huomenna menussa kiinalaista, myöhemmin pyöräytän tytöille voisilmäpullat. Jottei blogistani tulisi täysin ruokavinkkimäistä opusta, raportoin myös hieman ensimmäisistä koulupäivistäni.

Elikäs keskiviikkona pyrähdin ensimmäistä lukuvuotta suorittavien suunnittelijoiden ryhmään. Täysin ajoissakin vielä. Keskiviikon aiheena muoto-oppi, joka aluksi osoittautui hieman hankalaksi. Opettajan aloittaessa powerpointit, tajusin oppineeni nämä asiat jo amis-aikoina, joten huokaisin helpotuksesta. Ykkösvuoden opiskelijat osoittautuivat huipputyypeiksi.

Sain myös kuulla, että päästäkseen IED:n opiskelijaksi, sinun ei tarvitse osata mitään. Jos tililtäsi löytyy liki 20 000 euroa lukuvuotta kohden, olet valmistumassa graafiseksi suunnittelijaksi. Italialaiset kun kuulemma uskovat, että suunnittelija ei omaa synnynnäisiä taitoja, vaan suunnittelijaksi opitaan. Tiedä sitten paikkansapitävyyttä, tasoerot ovat melko huimia. Samoin motiivit, miksi oppilaat (tai heidän vanhempansa) maksavat hervottomia summia, sillä työllistyminen yksityiskoulusta on epätodennäköisempää kuin ilmaisesta, yleisestä yliopistosta.

Toisen lukuvuoden opiskelijoita pääsin tapaamaan torstaina web-suunnittelun merkeissä. Ihanaa tavata jälleen ihmisiä, jotka pitävät fonteista ja koodaavat pimeässä luokassa, jossa ei ole ikkunoita, vaikka ulkona paistaisi aurinko. Jälleen huipputyyppejä. Lisäksi he pyysivät minua osallistumaan illanviettoon koulun lähellä olevaan pubiin. Kaipasin jo kovasti tuulettumista, joten en voinut kieltäytyä tarjouksesta.

Pikavisiitti kotona ja takaisin koululle. Niin, Viale Sciesa muuttuu ilta-aikaan boheemien parikymppisten värittämäksi kaduksi. Mahtavaa. Parin korttelin päässä sijaitsi pubi, jonka ilmantila oli vähintääkin +30 astetta. Vietimme unkarilaisen Attilan syntymäpäiviä pubin ylätasanteella sijaitsevassa akvaariossa, johon oli pakkautunut noin 15 ihmistä ja lähes yhtä monta eri kansallisuutta. Hempalle terkkuja, Attila oli unkarilainen versio sinusta.

Vaikka torstaina lähdin Tuhkimona jo puoliltaöin takaisin kotiin, tuntui perjantaiaamun herätys vähintääkin vaikealta. Silti ehdin ajoissa koululle ja teoriapitoiset tunnitkin menivät ihan vauhdikkaasti. Oli niin kovin kaunis auringonpaiste, että päätin kävellä kotiin.

Lisämaininta: Erityisesti täällä nauttii ihmisistä, jotka ovat ympäri maapalloa tulleet yhteen samaan paikkaan. Kaikki ovat aivan samanlaisia kuin aina niin turvallisen tuntuisessa koto-Suomessa, joten viimeistään nyt ennakkoluulot joitain kansallisuuksia kohtaan ovat poissa. Ei sillä, että niitä nyt olisi koskaan suuremmin ollutkaan, mutta Milanon kansainvälinen ihmisjoukko on avannut silmiäni entisestään.


Lisämaininta kaksi: En ole ottanut kuvia pahemmin viime päivinä. Tässä teille lähes kuudensentin kuollut torakka. Löysin sen ihan itse eilen. Detaljit näette paremmin klikkaamalla kuvaa. Pohdimme kämppisten kanssa, että jos keräisimme kaikki torakat, voisimme kehittää aasialaistyyppisen illallisen höystettynä näillä varmasti maukkailla olennoilla.