Viikon uutiset kesäajassa

Aloitetaan koulumenestyksestä. Täällä, ainakin Instituto Europeo di Designin leivissä, on helppo menestyä. Koulutehtävät, joista Jürgen alkaisi ehkäpä tihrustamaan itkua, ja joita hän kutsuu lempinimellä "shit", vastaavat täällä huipputasoa. Niin, eikös Italian pitänyt olla suunnittelualan ihmemaa? Tiedossa on erinomainen arvosana ainakin nettisuunnittelun kurssilta, jos jatkan samaan malliin. Sen lisäksi uskoisin muoto-opin osalta pääseväni kurssin sujuvasti läpi, sillä opettaja mainitsi tuherrusteni olevan esimerkillisiä. Täällä töitä ei arvostella ryhmänä, joten en todella tiedä mitä ihmettä muut ovat väsänneet.

Kerron aina näistä kahdesta kurssista, ja syy on yksinkertaisesti siinä, että kurssit tarjoavat eniten kotitehtäviä. Muista kursseista ei ole mitään erityistä mainittavaa. Tai no, huijasin.
Semiotiikka: lainatakseni opettajan käsitystä semiotiikasta "images have meanings" – päätelkää itse loput.
Painotekniikat: kurssin tekee mielenkiintoiseksi opettajan pomo, Donatella Versace. Versacen 2010-2011 mallistojen perusteella voin tarjota muutamia pukeutumisvinkkejä (jos vihreä lateksi on osa tyyliäsi).
Nykyaikainen graafinen suunnittelu:
aloitetaan nykyaikaisesti puhumalla Gutenbergista, jonka jälkeen opettaja sijoittaa ko. kirjapainon merkkihenkilön väärälle vuosisadalle.
Viestinnän sosiologia: on tärkeää aloittaa kurssi myös puhumalla Gutenbergistä, tosin tällä kertaa herran saavutukset olivat opettajan mielestä vain 60 vuotta myöhemmin kuin oppikirjoissa. Mielenkiintoinen kurssi, tosin opettajan auktoriteetti on heikentynyt motivaatiopuutteisten oppilaiden vuoksi. Sen vuoksi opettaja kysyy joka tauolla "onko tämä mielestänne tylsää?". Ei minun mielestäni.

Välillä ymmärrän motivaation puutteen oppilaiden keskuudessa. Nyt pakoilen itsekin koulutehtävän aloittamista ja tulin päivittämään blogia.

Viikossa on ehtinyt tapahtua paljon. Talvitakit ovat vähentyneet, koirankakkojen väistely luonnistuu jo maahan katsomatta, metroaseman tuttu kerjäläismies hymyilee joka aamu hänet ohittaessani ja puihin on vihdoin tullut silmuja. Lämpimän lauantain kunniaksi päätimme Amyn kanssa toivottaa kesä tervetulleeksi puiston ja jäätelön merkeissä. Puiston läheisyydessä oli eräs liike, jossa kämppikseni toivoi meidän ensin poikkeavan. Blumarine vei päivästämme puolitoista tuntia, mutta jollain kierolla tavalla nautin avuliaiden liikkeenpitäjien huomiosta. Liike on nimittäin kallis, isolla K:lla. Toki pidin roolia yllä lueskellen Vogueta, sillä aikaa kun kämppikseni sovitteli mekkoja, joiden hinta on tuplasti sen, mitä tililleni tupsahtaa kuukaudessa tällä hetkellä. Kauempana Duomon viehättävistä merkkiliikkeistä, Via della Spiga on pällistelemisen arvoinen kuja. Muun muassa siellä käyvät ne oikeasti rikkaat ihmiset. Tyyli on yhtä komea kuin rahapussikin.

Tosiaan, lämmintä on riittänyt eilistä ukkosmyrskyä lukuunottamatta. Jopa niin lämmintä, että säätä pakeni yksi nelisenttisistä ystävistämme. Puhdas, lingottu Bob, löytyi pesukoneestamme. Ohuempi vaatetus tarkoittaa myös nähtävästi sitä, että metroihin ja busseihin mahtuu enemmän ihmisiä. On hyvä aika ottaa pieni julkisen liikenteen oppimäärä. Eli jos päätät jäädä odottamaan seuraavaa metroa tai bussia, joka olisi tyhjempi, et ole ainoa. Eli vaikka kulkuvälineet näyttäisivät siltä, että ne on jo pakattu täyteen iloisia italiaanoja, on tyhmää odottaa seuraavaa sillä se on edellistäkin täydempi. Lisäksi käsidesi on ihanan tuntuista huomattuaan, ettei täpötäydessä ihmiskuljetuksessa pysy pystyssä pitämättä kiinni kaiteista.

Päätän uutisoinnin raporttiin eräästä herttaisesta henkilöstä. Jo lähes kuukauden ajan asunnollamme on vieraillut virkeä espanjalainen nainen. Kyse on siivoajamme Angelican äidistä, joka tuuraa vielä yhden viikon tytärtään. Tämä pirtsakka kuus-seitenkymppinen siivoaa niin huolellisesti, että Bob ja useimmat toverit ovat kaikonneet nurkistamme. Ja on ihan turha yrittää auttaa rouvaa siivouksessa, sillä tämä a) pyörittelee päätään ja hymyilee tai b) nauraa äänekkäästi, jos kysyt voisitko tehdä edes jotain ihan pientä. Koetan edelleen sopeutua tilanteeseen, etten saa siivota itse.

Hikipinko-Heini

Ilma on muuttunut. Täällä on kevät, vaikkei puissa ole edelleenkään lehtiä. Neljän sateisen päivän jälkeen aurinko alkoi porottamaan ja on nostanut lämpötilat lähemmäs pariakymmentä astetta. Ilmankosteus on ihan omaa luokkaansa ja toivoisinkin kovasti ihmisten riisuvan jo talvitakkinsa, jotta voisin käyskennellä hihattomassa eikä kasvoni olisivat niin punaiset hikoillessani parin vaatekerroksen alla.

Palkitsin itseni tänään koulun jälkeisellä visiitillä Palestroon. Metroaseman tuntumasta löytyy luonnontieteellinen museo sekä suuri puisto. Puiston sivussa kohteeni, jonne yritin nyt jo toistamiseen. Galleria Arte Moderna, joka nykyisin tunnetaan nimellä Museo dell'Ottocento – budjettikuukauden mukaisesti ilmainen museo. Rakennus oli jälleen – yllätys, yllätys – kolmikerroksinen. Ihmettelemistä riitti lattiasta kattoon, veistosten ja maalausten lisäksi. Olen nähtävästi ottanut tavaksi kiertää museot aina väärinpäin – haukottelevilla valvojilla riitti ihmettelemistä, kun vaalea, hikoileva tyttö pölähti joka huoneeseen väärästä ovesta. Koristeltu, puinen lattia kuulosti natinan ja paukahdusten perusteella alkuperäiseltä, ja antoi vinkkiä saapumisestani valvojille. Vaikka Museo dell'Ottocento kattaakin pääosin muotokuvia ja patsaita, kokoelmiin on hankittu myös futuristisia teoksia ja jopa pieni nurkka Toulouse-Lautrecin julisteille. Mukavia pieniä yllätyksiä.

Jaahas, on kai turha mainita uudelleen kuinka nopeasti päivät menevät. Nopeasti, liiankin nopeasti. Alkuviikon ahkeroin kouluhommien parissa. Kyse ei siis ole mistään erityisen rankasta työnteosta, mutta tunteja tehtäviin nähtävästi saa silti uppoamaan. Päräytin web-suunnittelun tehtävän ja muoto-opin piirrokset purkkiin. Piirroksista sain tänään palautetta, että pitäisi kuulemma rentoutua, eikä ole välttämätöntä tehdä niin monimutkaisia piirroksia. Minähän olen rentoutunut! Muoto-oppi sai tänään mielenkiintoisen käänteen, sillä aiheena oli optiset illuusiot. Yksi lempiaiheista, joten nyt voin hyvällä omallatunnolla vääntää jonkin monimutkaisen piirroksen.

Olen koettanut viettää budjettikuukautta, sillä ensimmäiset vieraani saapuvat ensi viikolla ja toivon itsekin voivani syödä edes kerran ulkona. Budjettikuukausi on onnistunut, no, vaihtelevasti. Lohduttavaa on, etten ole täällä ainoa, joka vihdoin voi myöntää joutuneensa mainosten ja kaupallisuuden uhriksi. Huomaamatta ostoskassien kasa on kasvanut. Onnekseni en ole edelleenkään sortunut ruotsalaisten halpaketjujen tai ylihintaisten turkkien pyörteisiin. Ja jotenkin kumman keinoilla rahat ovat kuitenkin riittäneet, vielä.

Eilisiltana pyörittelin koneellani babysitterin kasausohjeita. Niin, sain opettajani kautta englanti-suomi -käännöstehtävän ja kiitos Maijan, käännökseni ei toivottavasti päädy kielikukkasia kerääville palstoille. Pitäkäähän peukkuja, josko tämä uutukainen yhtiö olisi vastaus talouteni kanssa hikoilemiseen – lähettäessäni valmista käännöstä, mainostin ihan pikkasen sähköpostin lopussa siitä, mitä oikeasti teen työkseni. Vähän vain vinkatakseni.

Harmaata ja kummallista

Viime päivät ovat sisältäneet joitain outoja asioita:

Torstaina 18.3. noin kello 18.30. Koulumatka kotiin tyssäsi Liman asemalle, sillä metrosta loppui sähkö. Koska kotiin ei ollut turhan pitkä matka, päätin kävellä loppumatkan. Maanalaisesta kadulle ja kadun on vallannut poliziat ja carabinierit. Osa ryntäilee alas metrolle, osa pyörii kadulla. Mitä tapahtuu?

Perjantaina 19.3. noin kello 13.45. Nälkäisenä kotiin päästyäni lämmittelin tonnikalapastaani mikrossa, kun ovikello soi. Sieltähän se pölähti, vuokranantaja Fabio. Pieni, outo mies. Aiemmin aamulla Banya oli ilmoittanut tiukasti vuokraisännällemme, ettemme lähde kämpiltä mihinkään – vastoin Fabion toivetta. Hän oli kutsunut meitä oudoiksi, mutta onneksi kämppikseni oli antanut samalla mitalla takaisin ja kutsunut vuokraisäntäämme samalla nimikkeellä. Fabio kenties yritti hämätä meitä, sillä hän oli ilmoittanut saapumisajankohdakseen kello 16.30 ja vastoin italialaista käyttäytymismallia, saapui jo pari tuntia aiemmin.

Tarkoitus oli pysyä perjantai-ilta kotona ja piirrellä koulutehtävää, mutta lähdettiin kuitenkin kämppisten kanssa käymään aperitivolla tässä lähistöllä. Baarimikko valmisti kirkkaanpuoleiset alkujuomat, joten aperitivolassa vierähtikin pidempi tovi. Happy Zone -tunnelmissa päätimme lähteä katsastamaan mukavan näköisen pubin, joka sijaitsee metrolta kotiin -matkallamme. Milanossa maksulliset naisetkin ovat tyylikkäitä, emmekä käsittäneet millaisessa seurassa olimme ennen Banyan poikaystävän saavuttua. Toki ihmettelimme, miksi mies pubin ikkunan takana raapii naamaansa ja tuijottaa naisia. Hän antoi ohjeita.

Lauantaina 20.3. noin kello 16.00. Turkkilainen, mukavalta vaikuttava tyttö kävi tarkastamassa tyhjän huoneen. Myös hän oli aistinut jotakin kummallista vuokraisäntäämme liittyen ja kyseli paljon tästä pienestä oudosta miehestä. Kerroimme, minkä tiesimme.

Perjantain ohjelmasuunnitelmasta poiketen, työskentelin eilisen illan ahkerasti. Lisäksi laiskottelin kaunistautumisen suhteen, enkä käynyt ulkona kuin harrastamassa uhkapelejä. Voitin kaksi euroa Win for Lifesta! Voittosuunta on siis ylöspäin. Noin seitsemältä kadulla oli pienimuotoinen mielenosoitus, tosin carabinierejä oli enemmän kuin mielenosoittajia. Työskentelin niin ahkerasti, ettei unikaan tullut sen jälkeen kun olin viimeistellyt piirrokset, vaan piti vielä katsoa Avatar.

Sunnuntaina 21.3. kello 14.00. Yöllisestä valvomisestani johtuen, heräsin muutama tunti sitten. Aamukahvilla pohdimme, miksi Amyn huoneessa oli yöllä valot, vaikka hänen herätessään valot olivat poissa päältä. Lisäksi muutamia outoja ääniä emme kyenneet selittämään. Epäilemme, että peilin taakse sijoittuneella ja pölyyn sekoittuneella Bob-torakalla, on jotain tekemistä näiden asioiden kanssa. Jatkanpa sadepäivää turhia miettimättä ja aloitan kirjoittamaan (vihdoin) haastavaa tehtävää nettisuunnittelun kurssille.

Inter-kulttuuria

Hopla! Pitkä päivä takana. Uuvuttavien muoto-opin tuntien jälkeen löysin itseni luokkakavereiden matkasta, kohteenamme Second Hand -kauppa muutaman korttelin päässä. En tiedä, miten sellaiset paikat voi löytää ilman sisäpiiritietoutta. Kirppis sijaitsi nimittäin rakennuksen sisäpihalla, johon viittasi ainoastaan pieni lätkä kadunpuoleisessa ovessa. Mahtavaa, tätä olen kaivannut. Vintagea, vintagea. Ja vieläpä ihan kohtuuhintaan. Toki vanhat Fendit ja muut maksoivat hieman enemmän, mutta kuitenkin murto-osan aiemmin näkemistäni vintage-kappaleista. Ei ole ehkä kovin nautinnollista enää koluta suomalaisia kirppareita, täytyy myöntää. Tavara on nimittäin erittäin hyvässä kunnossa ja ihan todella-todella uniikkia. Ei mitään rytkyjä siis. Bonuksena tyylikäs omistaja-leidi oli kielitaitoinen ja erittäin ystävällinen.

Second handista second destinationiin: San Siro. Jollain kumman tuurilla löysin ratikan numero 16:sta, joka vie suoraan San Sirolle. Ratikka Porta Vittoriasta toiselle puolelle kaupunkia otti 45 minuuttia – ihanan turistimainen olotila. Auringon paahteessa kävelin stadionin toiselle puolelle, josta löytyi (tietysti Heineken) olutbaarin lisäksi muutama lippuasioita hoitava ihminen. Valitettavasti huhtikuussa saapuvalle tiimille ei edelleen saatu lippuja. Lipunmyynti Inter-Juventus -peliin alkaa viikkoa ennen H-hetkeä. Kuten siis netistä varattavienkin lippujen. Ei muuta kuin odottelemaan siis.

San Siron ja (mainitsinko jo) upean, aurinkoisen päivän saattelemana kävelin Loton metroasemalle. Fiera Lotto. Niin, löysin markkinat. Taas. Vähän pienemmät tällä kertaa, mutta samalla seudulla on kuulemma enemmänkin katumarkkinoita. Ongelmana on kuitenkin se, ettei Fieran alueen markkinat ole kenenkään tiedossa ihan tarkalleen. Eli päivämäärän, kellonajan ja sijainnin päättäminen tuntuu olevan hieman vaikeata myyjille. Pidän kuitenkin korvat ja silmät auki, josko joku osaisi vinkata tietoa markkinoista.

Ai niin, välimatkalla San Sirolta Fiera Lotolle löytyy hulppeita rakennuksia. Hämmennystä aiheutui, sillä huomasin hervottoman hevospatsaan erään rakennuksen sisäpihalla (lipunmyynti oli toki kadunpuolella). Tajusin lukeneeni tästä patsaasta ihan vasta äskettäin: "Leonardo da Vincin piirustuspöydällä syntynyt maailman suurin hevospatsas nousee jaloilleen 500 vuotta suunnittelijansa kuoleman jälkeen. Italialaiset tutkijat ovat laskeneet, että da Vincin suunnitelmat pitävät täsmälleen paikkansa ja 70-tonninen pronssipatsas on valettavissa.". No, siellä se oli ja näppäränä tyttönä salakuvasin patsaan kadulta käsin.

Tässä vielä linkki uutisjuttuun. http://yle.fi/uutiset/kulttuuri/2010/03/da_vincin_suunnittelema_valtava_pronssihevonen_valetaan_vihdoin_1508603.html

Sunnuntai lyhyesti

Ihastelin eilistä takkilöytöäni. Takki kaipaa Missonin mekkoa, joten laitoin uhkapelin vetämään. Sain viisi oikein Win for lifessa, joten voittorahat eivät tällä viikolla saavuttaneet tiliäni. Ensi viikolla uusi yritys.

Leivoin tytöille pullaa ja poltin käden peltiin. Hiiva (lue: "hiiva") sihisi ja posautti pullista hervottoman kokoisia vasta erikoisen tehokkaassa uunissa. Tytöt tykkäs silti. Olivat kuulemma parempia kuin Starbucksin jenkkipullat.

Lähetin parit kesätyöhakemukset. Loppukuusta lisää.

Viikko, kun satoi lunta ja torakoita

Viikko on hujahtanut sellaisella tahdilla, etten ole edes blogia ehtinyt päivittää. Ei sillä, että olisi ollut kiirettä koulun puolesta – tahti on edelleen vähintääkin etanamainen. Etanamainen ja Italia-Eurooppa -keskeinen, joka välistä saa oloni hieman hermostuneeksi. Eikä silläkään, että olisi ollut muutenkaan kiirettä.

Olen pitänyt itseäni kiireisenä keksimällä toisenlaisia aktiviteetteja. Olen nimittäin melko kyllästynyt loikoilemaan päivästä toiseen ja nauttimaan asioista, kaipaan hieman kiirettä ja haasteita. Ainakin hetkeksi. Nyt loikoilu-kautta on kestänyt liian kauan, sillä työtön ja lähes kouluton elämäni alkoi jo lokakuussa. Ja se on aiheuttanut vammoja ahkeruudelleni. Tämä kuukauden kestänyt lomailu ole ainakaan helpottanut asiaa. Milano on ihana, mutta jos joka päivä etsii kulttuuria, sitä tulee sokeaksi. Kaipaan lisää haasteita, koska nyt energisyys laskee kuin lehmänhäntä.

Joten, keksin aktiviteetteja lumisateiselle viikolle. Suunnittelin ja laskeskelin budjettia heinäkuiselle Italia-kierrokselleni. Totesin, että Kela on pihi, koska se ei kustanna matkustelua ympäri maailmaa. Niin, siis totesin, ettei budjettini millään riitä reissuun, ellen sitten voita Win for Lifesta päävoittoa. Edullisempi vaihtoehto on matkustella Milanosta käsin ympäri Italiaa ja yöpyä kotosalla tai maksimissaan pari yötä jossakin hostellissa pidemmillä reissuilla. Tai sitten sohvasurfata – siitähän äiskä tykkäisi. Ensimmäisenä on kuitenkin tiedossa päiväreissu Venetsiaan Norpan ja Terpan saapuessa parin viikon päästä.

Se miksi aloin jo tässä vaiheessa pohtimaan heinäkuun reissua, johtui laiskottelukyllästymisen lisäksi myös lentojen hinnoista. Jos Rynkyn hinnat nousevat 15 euroa päivässä, oli pakko varata paluulento pikimmiten ja päättää päivä, milloin palaisin Suomeen. Muutoin ei alle satasen lennoilla pääsisi takaisin. Edullisin kesälento löytyi toiselta halpislentofirmalta, joten Blue1 kuljettaa minut Helsinkiin 30.6.

Lisää arkisia pakkohoitaa-juttuja. Kävin läpi Mollin kesätyöpaikat, jotta saisin tienattua syksyn Primark- ja Korea-kääshit. Hakemukset laitan vetämään myöhemmin tänään. Tähän liittyen, jos jollain on tarjota minulle suunnittelutyötä maksua vastaan, tekisin sitä mielelläni! Ennen tietoa töistä, laitan taas Win for Lifen vetämään.

Siivoilu on ollut viimeaikoina mukavaa, varsinkin kun voi pyyhkiä torakoita irti myrkkymerestä. NOT. Kyllästyin invaasioon ja hommasin Raidin valmistamat kotoisat mökit vikkelille ystävillemme. Kyllä tahti hidastuu, kun mökissä vierailee. Toivottavasti vaikutus kestää yhtä tehokkaana vaihtoni loppuun asti tai muuten toteutuu erään fiksun miekkosen mainitsema ennustus: "--vaihdon loppupuolella sitten tyyliin, nyt vähän ruokaa torakoista, kun on keittiökin siivottu--".

Ja tänään. Markkinapäivä. Täydellisessä auringonpaisteessa. Banya herätti minut jo vähän jälkeen yhdeksän, joten en nukkunut puolille päivin ja pääsimme ajoissa muotimarkkinoille Viale Fauchélle. Ensisilmäyksellä markkinat näyttivät samoilta kuin aiemminkin koluamani markkinat. Kunnes saavuimme kadun toiseen päähän, josta löytyi kojua toisen perään...täynnä kenkiä. Jimmy Choo, Sergio Rossi, D&G, Gucci – markkinoilla vain 100-300 euroa – todellisuudessa kuulemma kymmenkertaisesti enemmän.
Eli siis jos etsit "halpoja" merkkikenkiä, suuntaa Viale Fauchélle. Huomioithan, että kyseessä on muun muassa muotinäytöskenkiä, joten korot ovat korkeita ja pääosin 39-kokoisia. Pikavisitoimme myös Fiera di Sinigaglialla. Banya löysi vintagelaukun, minä Coco-takin kopion. Lisäksi suitsuke- ja aurinkolasiosastoni kaipasivat täydennystä. Upea päivä. Upea viikko.

Minne katosi päivät?

Rakastun Milanoon jatkuvasti enemmän. Tämä paikka tarjoaa jo pelkällä olemuksellaan roimasti virikkeitä. Huomenna tulee ensimmäinen täysi kuukausi oleskelulleni täällä ja aika menee uskomattomalla vauhdilla.

Päätin tehdä maaliskuusta budjettikuukauden, jonka täyttäisi koulutehtävät. Yritys hyvä kymmenen. Viikonloppu sujui – ei markkinoilla, ei museoissa – vaan koodaillessa kotitehtävää web-suunnittelun kurssille sekä piirrellessä muotoja muoto-oppiin. Tähän en saanut kuitenkaan kulumaan muutamaa tuntia pidempään, ja olisin toivonut hieman työläämpää koulunkäyntiä. Mutta Amylta tuli mahti-idea aamukahvilla! Voisin käyttää ylimääräisen ajan osallistuen ilmaisiin, kansainvälisiin suunnittelukilpailuihin. Josko työstä irtoaisi ainakin opintopisteitä syksyllä.

Eilisen naistenpäivän kunniaksi palkitsimme itsemme Imogen Heapin keikalla. Pynttäydyimme kauniisti mekkoihin ja kämppikset tietysti korkeaakin korkeampiin kenkiin. Naisten kunniaksi, Banyan poikaystävä tarjoutui myös tulemaan mukaan ja kuskasi meitä residenssiltämme kaukaiseen Circolo Magnoliaan. Kukaan meistä ei toki tiennyt, että kyseessä oli muka-lämmitetty ulkoteltta. Onneksemme teltta oli täynnä ihmisiä ja erinomaisen, uskomattoman hyvä keikka lämmitti mieltä. Imogen Heap kirjaimellisesti esiintyi – esitys lähenteli performanssia – upeaa sellaista. Omaa mieltäni lämmitti myös kämppisten kiittelyt, kun esittelin heille palan undergroundia sekä mahtavaa musiikkia. Ja täytyy kyllä mainita, ettei palellut yhtään niin paljoa näissä nolla-asteen hellelukemissa kuin Torven jouludiscon jonossa.

Tämän päiväinen vapaapäivä on sujunut mainiosti siivoillessa ja tutkaillessa heinäkuulle suunnittelemaani Italia-kierrosta. Nyt pitäisi päättää minä päivänä palaan Suomeen, koska lennot ovat hintansa puolesta noususuhdanteessa. Todellisuus on se, että lennot olisi pakko varata vielä tässä kuussa, jos tahtoo selviytyä alle satasella. Taivun varmaankin kuitenkin Rynkyn tuttuun kyytiin, ehkäpä paluu onnistuu ilman kalliita ylikiloja.

Ruokaisa taivas

Vatsaan on eksynyt vallan mainioita herkkuja viime päivinä. Kämppisteni kulinaristinen makutaivas tekee omasta arjestanikin huomattavasti rikkaampaa. Täällä perusperjantai poikkeaa nestemäisestä kototarjonnasta siten, että teemme yhdessä hieman kiinteämpää vatsantäytettä.

Eilen kokkina oli minä itse. Ne jotka tuntevat kokkaustaitoni, saattavat tyrskähdellä hetken, mutta olisittepa nähneet minut eilen! Valmistin Korea-Intia -vahvistuksillemme pohjoismaalaista mautonta ruokaa eli muussia, porkkanapihvejä sekä lohta. Lohi jäi kaipaamaan ainoastaan tilliä, joka tuntuu olevan täällä täysin vieras lisuke. Kumpikaan ei edes lisännyt chiliä teoksiini, joten kokkaus taisi olla onnistunut. Jälkiruoaksi intialaista viileää herkkua, joka muistutti paljon vanhaa kunnon suomalaista joulupuuroa.

Tänään vuorossa oli italialaista, taiwanilaisittain valmistettua, kesäkurpitsalla ja sienillä höystettyä kermapastaa, jälkkärinä tiramisua. Huomenna menussa kiinalaista, myöhemmin pyöräytän tytöille voisilmäpullat. Jottei blogistani tulisi täysin ruokavinkkimäistä opusta, raportoin myös hieman ensimmäisistä koulupäivistäni.

Elikäs keskiviikkona pyrähdin ensimmäistä lukuvuotta suorittavien suunnittelijoiden ryhmään. Täysin ajoissakin vielä. Keskiviikon aiheena muoto-oppi, joka aluksi osoittautui hieman hankalaksi. Opettajan aloittaessa powerpointit, tajusin oppineeni nämä asiat jo amis-aikoina, joten huokaisin helpotuksesta. Ykkösvuoden opiskelijat osoittautuivat huipputyypeiksi.

Sain myös kuulla, että päästäkseen IED:n opiskelijaksi, sinun ei tarvitse osata mitään. Jos tililtäsi löytyy liki 20 000 euroa lukuvuotta kohden, olet valmistumassa graafiseksi suunnittelijaksi. Italialaiset kun kuulemma uskovat, että suunnittelija ei omaa synnynnäisiä taitoja, vaan suunnittelijaksi opitaan. Tiedä sitten paikkansapitävyyttä, tasoerot ovat melko huimia. Samoin motiivit, miksi oppilaat (tai heidän vanhempansa) maksavat hervottomia summia, sillä työllistyminen yksityiskoulusta on epätodennäköisempää kuin ilmaisesta, yleisestä yliopistosta.

Toisen lukuvuoden opiskelijoita pääsin tapaamaan torstaina web-suunnittelun merkeissä. Ihanaa tavata jälleen ihmisiä, jotka pitävät fonteista ja koodaavat pimeässä luokassa, jossa ei ole ikkunoita, vaikka ulkona paistaisi aurinko. Jälleen huipputyyppejä. Lisäksi he pyysivät minua osallistumaan illanviettoon koulun lähellä olevaan pubiin. Kaipasin jo kovasti tuulettumista, joten en voinut kieltäytyä tarjouksesta.

Pikavisiitti kotona ja takaisin koululle. Niin, Viale Sciesa muuttuu ilta-aikaan boheemien parikymppisten värittämäksi kaduksi. Mahtavaa. Parin korttelin päässä sijaitsi pubi, jonka ilmantila oli vähintääkin +30 astetta. Vietimme unkarilaisen Attilan syntymäpäiviä pubin ylätasanteella sijaitsevassa akvaariossa, johon oli pakkautunut noin 15 ihmistä ja lähes yhtä monta eri kansallisuutta. Hempalle terkkuja, Attila oli unkarilainen versio sinusta.

Vaikka torstaina lähdin Tuhkimona jo puoliltaöin takaisin kotiin, tuntui perjantaiaamun herätys vähintääkin vaikealta. Silti ehdin ajoissa koululle ja teoriapitoiset tunnitkin menivät ihan vauhdikkaasti. Oli niin kovin kaunis auringonpaiste, että päätin kävellä kotiin.

Lisämaininta: Erityisesti täällä nauttii ihmisistä, jotka ovat ympäri maapalloa tulleet yhteen samaan paikkaan. Kaikki ovat aivan samanlaisia kuin aina niin turvallisen tuntuisessa koto-Suomessa, joten viimeistään nyt ennakkoluulot joitain kansallisuuksia kohtaan ovat poissa. Ei sillä, että niitä nyt olisi koskaan suuremmin ollutkaan, mutta Milanon kansainvälinen ihmisjoukko on avannut silmiäni entisestään.


Lisämaininta kaksi: En ole ottanut kuvia pahemmin viime päivinä. Tässä teille lähes kuudensentin kuollut torakka. Löysin sen ihan itse eilen. Detaljit näette paremmin klikkaamalla kuvaa. Pohdimme kämppisten kanssa, että jos keräisimme kaikki torakat, voisimme kehittää aasialaistyyppisen illallisen höystettynä näillä varmasti maukkailla olennoilla.

Huomista odotellen

Koetan muistuttaa itselleni, etteivät museot ja näyttelyt ole auki maanantaisin. Jostain syystä koko kämppämme unohti eilen kyseisen Keski-Eurooppalaisen aikataulun ja yritimme Amyn kanssa Roy Lichtensteinin näyttelyyn täysin turhaan. Kulttuurikierroksen tyssähdettyä jäi tämän viikon annos saamatta ja yritin tänään uudelleen.

Tänään ei ollut vuorossa Roy Lichtenstein, sillä poptaidetta pääsee seuraamaan aina toukokuun loppuun asti. Päivän pääosaa näytteli Napoleon ja tämän entinen asuinpaikka Palestron aseman tuntumassa. Toki ennen kulttuuriannosta oli katsastettava Viale Papinianon markkinat, sillä markkinatarjonnasta ei vaan voi saada tarpeekseen. Papiniano oli ihanan sekava ja äänekäs, ja tunnelma oli vähintääkin hössötysmäinen. Tunnelman viedessä mukanaan en huomannut ajankulua ja saavuin Palestroon hitusen liian myöhään. Vai sanoisinko, etteivät netistä löytyvät aukioloajat ihan pidä paikkaansa näissä "pienemmissä" paikoissa. Niin, ei kulttuuriannosta tänäänkään, mutta onhan tässä päiviä jäljellä.

Täytyy kyllä sanoa, että Napoleon on rakennuttanut itselleen melkoisen kompleksin puiston keskelle – niin ja puisto oli erityisen kaunis, vieläpä näin kauniina päivänä. Ehdottomasti keväisin päivä tähän mennessä.

Nyt jännittelen huomista koulupäivää tai pikemminkin aikaisin heräämistä. Unirytmi on onnistuneesti sotkettu näiden viime viikkojen aikana. Tämä koko koulun aloitus tarkoittaa ennen kaikkea sitä, että kierteleminen jää vähemmälle ja on aika aloittaa ihan oikea työskentely, tentteineen päivineen. Sen vuoksihan tänne tulinkin.