It's on

Luulin jo voittaneeni sodan torakoita vastaan, mutta ei. Astetta suurempi Bob vaelteli eteisessämme kokonaisen päivän, sillä suihkutettava myrkky oli käytetty lajitovereihin aiemmin. Bongattuani hirviön yöllä, peitin sen vadelmarasian kannella ja aamulla kannen alla ei ollut ketään. Bob hengaili pari metriä siitä sijainnista, johon sen yöllä vangitsin. Eikä tässä kaikki. Päivän aikana uskoin jo vahingossa tallanneeni viholliseni päälle, sillä se näytti murskaantuneelta. Ei. Parin tunnin päästä se vaelsi hitaasti metrin toiseen suuntaan. Kului taas muutama tunti ja Bobin sisältä oli ulostautunut vaalea, okran sävyinen olento. Jatkoin loputtomia koulutöitäni ja myöhemmin Bob oli kadonnut. Kenties rohkea kämppikseni oli lakaissut sen ulkoroskikseen.

Tahtoisin joka solullani puhdistaa tämän asunnon pienimmätkin nurkat. Pesin liila-valko-raidalliset tossuni pari viikkoa sitten ja nyt ne ovat jälleen mustanpuhuvat. Sen lisäksi keittiömme ei ole viehättävin mahdollinen. Kenties kaikki meistä eivät pese kattiloita molemminpuolin ja kaasuhellan jättämä tahma tarttuu hyllyihin. Silti jaksan olla kärsivällinen, olenhan täällä enää pari kuukautta. Sitäpaitsi kämppikseni ovat aivan ihania. Välillä on jopa hieman huvittavaa avata astianpesukone – lautaset ovat vinoittain ja päällekkäin, ja lasit ovat valmiina haukkaamaan vettä.

Olen ylpeä saavuttamastani kärsivällisyydestä ja jatkan astianpesukoneen uudelleenjärjestämistä. Pidän mielessäni: "jos asut muiden ihmisten kanssa ja jokin käytännön asia häiritsee, korjaa se itse". Toimii. Edelleen koen köyhemmäksi elämäksi asua yksin. Se on kokeiltu. En tiedä mitään parempaa kuin siirtyä tekemään kaakaota keittiössä, jonne kämppiksetkin hetkessä kerääntyy. Siinä vierähtääkin pari tuntia ja kaakao ehtii jäähtyä. Enää pari kuukautta...