It's on

Luulin jo voittaneeni sodan torakoita vastaan, mutta ei. Astetta suurempi Bob vaelteli eteisessämme kokonaisen päivän, sillä suihkutettava myrkky oli käytetty lajitovereihin aiemmin. Bongattuani hirviön yöllä, peitin sen vadelmarasian kannella ja aamulla kannen alla ei ollut ketään. Bob hengaili pari metriä siitä sijainnista, johon sen yöllä vangitsin. Eikä tässä kaikki. Päivän aikana uskoin jo vahingossa tallanneeni viholliseni päälle, sillä se näytti murskaantuneelta. Ei. Parin tunnin päästä se vaelsi hitaasti metrin toiseen suuntaan. Kului taas muutama tunti ja Bobin sisältä oli ulostautunut vaalea, okran sävyinen olento. Jatkoin loputtomia koulutöitäni ja myöhemmin Bob oli kadonnut. Kenties rohkea kämppikseni oli lakaissut sen ulkoroskikseen.

Tahtoisin joka solullani puhdistaa tämän asunnon pienimmätkin nurkat. Pesin liila-valko-raidalliset tossuni pari viikkoa sitten ja nyt ne ovat jälleen mustanpuhuvat. Sen lisäksi keittiömme ei ole viehättävin mahdollinen. Kenties kaikki meistä eivät pese kattiloita molemminpuolin ja kaasuhellan jättämä tahma tarttuu hyllyihin. Silti jaksan olla kärsivällinen, olenhan täällä enää pari kuukautta. Sitäpaitsi kämppikseni ovat aivan ihania. Välillä on jopa hieman huvittavaa avata astianpesukone – lautaset ovat vinoittain ja päällekkäin, ja lasit ovat valmiina haukkaamaan vettä.

Olen ylpeä saavuttamastani kärsivällisyydestä ja jatkan astianpesukoneen uudelleenjärjestämistä. Pidän mielessäni: "jos asut muiden ihmisten kanssa ja jokin käytännön asia häiritsee, korjaa se itse". Toimii. Edelleen koen köyhemmäksi elämäksi asua yksin. Se on kokeiltu. En tiedä mitään parempaa kuin siirtyä tekemään kaakaota keittiössä, jonne kämppiksetkin hetkessä kerääntyy. Siinä vierähtääkin pari tuntia ja kaakao ehtii jäähtyä. Enää pari kuukautta...

Matkasissit

Pinkistä tuolistani on tullut paras ystäväni viime päivinä. Vanhat lonkat eivät enää kestä tätä istumista, vaikkakin Milanon kävely-treeni on tehnyt hyvää jäsenille.

En valita. Kuten kaikki mahdollisesti tietävät, Islannin tuhkat levittäytyivät tällä viikolla koko Eurooppaan. Milanon keskusasemalla vietetyn parituntisen jälkeen vanhukset ja Tuomo onnistuivat hommaamaan itselleen junaliput reilausreissulle Zürich-Köln-Varsova. Jatkoyhteys Varsovasta Riiaan löytyi iskän pitkän yrityksen jälkeen aperitivo-iltana maanantaina. Viimeisen tiedon mukaan seikkailijat sijaitsevat Tallinna-Helsinki -lautalla, hyvin lähellä kotia siis. Matkalaisten reissusta taisi tulla ikimuistoinen. Onkohan porukalla karma matkassa, kun viime reissulta osa porukasta palasi paketoituna? Täytyy kyllä antaa vanhuksille ja Tuomolle kunniamaininta sitkeästä ja huumorintajuisesta asenteesta – kyllä saa olla ylpeä vanhemmistaan!

Ps. Vastapäisen asunnon vanha herra on tainnut saada tiukkasävyisen puhuttelun vaimoltaan, sillä tämä on laskenut vihdoin kiikarinsa ja luopunut järjenvastaisesta tuijottelustaan.

Elossa

En ala selittelemään, miksen ole päivittänyt blogiani, vaan kerron millaista hulinaa tässä on viime päivinä ollut. Aloitanpa ensimmäisten Milanon vierailijoiden saapumisesta. Noora ja Tero saavuttivat Italian ilmatilan pääsiäisviikonlopun lauantaina. Buona Pasqua! Milano tervehti vierailijoita roimalla sadekuurolla. Tämähän ei menoa kovasti haitannut ja kuljetin pariskunnan heti ensimmäisenä iltana katselemaan Milanon päänähtävyyksiä iltavalaistuksessa. Katolisen kirkon yksi kardinaaleistakin tuli bongattua, sillä Duomon sisään pääsi tällä kertaa ilmaiseksi ihmettelemään.

Sateen jatkuessa vielä sunnuntainakin, kehitimme sisätila-aktiviteettia ja tutustuimme kaloihin sekä Roy Lichtensteiniin. Illan tullen Bar Tender tarjosi hieman hiljaisemmat aperitivot, sillä pääsiäinen johdattaa milanolaiset muihin kaupunkeihin.

Maanantaina suuntasimme Venetsiaan, jonne varasimme nerokkaasti liput edellisenä päivänä sujuvalla englanti-italia -miksauksella. Täti tiskin takana arvasi meidän olevan suomalaisia, johtuiko se sitten litimärästä olemuksestamme vaiko pienestä häsläyksestä. Kuten tapanani on, aina kun on loma, sairastun flunssaan. Jotenkin ajattelin nukkuvani junamatkan Milanosta Venetsiaan, mutta eihän sitä millään malttanut, kun maisemat tarjoilivat muun muassa Alppien lumiset huiput.

Venetsia oli näkemisen arvoinen. Ehdottomasti. Aurinkokin hemmotteli meitä illan tullen, eikä pisaraakaan vettä satanut. Tiesin jo ennakkoon, että Venetsia täyttyy pääsiäisenä turisteista, emmekä tosiaan olleet yksin. Kaupunki oli kuitenkin sen verran valloittava, joten tungos jäi toissijaikseksi. Itselleni kulttuurishokki oli se, kuinka hyvin ihmiset puhuivat englantia uppoavassa kaupungissa, kun olin ehtinyt jo tottua Milanon heikonpuoleiseen kielitaitoon.

Harvoin jätän koulutehtäviä viimeiseen iltaan, mutta tällä kertaa niinhän siinä kuitenkin kävi. Tiistaina laitoin Nooran ja Teron kiertelemään omin voimin Milanoa, itseni paahtaessa kolmiulotteisia kuvia muoto-oppia varten.

Nyt seuraa tärkeää infoa, jos ikinä hamuat katsomaan Milanon yhtä päänähtävyyksistä eli Da Vincin Viimeistä ehtoollista: varaa liput vähintään kuukautta ennen saapumistasi. Meillä kävi erittäin hyvä tuuri, sillä saimme liput vain paria viikkoa ennen pariskunnan saapumista. Teos on sen verran vaikuttava, että 15 minuutin rajoitettu vierailu saa aikaan melkoisen tunneryöpyn. Ehkäpä ne lukuisat salaliittoteoriat avautuisivat paremmin, jos teosta saisi katsella hieman pidempään. Teoksen valokuvaushan on ehdottomasti kielletty, mutta välillä ei mahda mitään kapina-hengelleen. Torstain vietin koulunpenkillä Nooran ja Teron lentäessä takaisin Suomeen.

Otetaan pieni aikahyppy, koska en usko, että koulutehtävien kertoilu kiinnostaa teitä – ei minua ainakaan. Motivaation etsiminen on ollut melko tiukissa, mutta kun motivaatioryöppy tulee, on vain pakko työskennellä. Älkääkä käsittäkö väärin, yleensä olen ollut intopinkeenä koulutehtävistä, mutta kun piirrät samoja muotoja jo viidettätoista kertaa alkaa into loppumaan.

Banya ikääntyi vuodella viime sunnuntaina, joten vietimme syntymäpäiviä illastaen kotosalla. Jos ette tienneet, niin Etelä-Koreassa juhlitaan normaalisti yhdeksän kuukautta ennen sitä todellista syntymäpäivää. Herkullisen illallisen jälkeen lähdimme kuokkimaan Marcon ystävän valmistujaisjuhlille. Nautiskelimme kakusta ja tunnelmasta La Bamban raikuessa kellarimaisessa ravintolassa.

Rynkky kuljetti maanantaina äitin, iskän ja kummitätini perheineen Milanoon. Parin päivän aikana unohdin koulun aiheuttaman ärsytyksen täysin ja tuntui kuin olisin itsekin ollut lomalla. Keskiviikkona reissulaiset lähtivät kiertämään muita kaupunkeja ja huomattavasti rentoutuneempana jatkoin koulutöiden tekoa. Odottelen juuri porukan saapumista tähän kotosalle, jotta kuulen miltä Verona, Venetsia ja Garda ovat näyttäneet. Tarkoitus on myös selvittää jatkuuko reissaajien loma vai haihtuuko Islannin tuhkapilvi lennon tieltä.

Ehkäpä olen oppinut jo hieman italialaista rentoa kulttuuria. Mietin omalle kohdalleni, että jos jäisin jumiin johonkin lomakohteeseen ja pitäisi vaikkapa mennä töihin seuraavana päivänä, niin miten siihen suhtautuisin. Arvatkaa kaksi kertaa stressaisinko asiasta vai en.

Torstain ja perjantain tiukaa koulutehtäväkirini palkitsin rentoutumalla eilisiltaisen herkkuruoan parissa. Amy valmisteli illallista jo iltapäivästä alkaen. Rakastan näitä illallisia, sillä juteltavaa riittää ja ihmiset ovat aivan mielettömän piristäviä. Edustettuna olivat Meksiko, Libanon, Mauritius, Indonesia, Etelä-Korea, Intia, Italia ja toki Suomi.

Lisämainintana täällä alkoi Design-viikko tiistaina. Koetan itsekin päästä tutkimaan kansainvälistä designia pikimmiten. Spesiaaliviikko on tuonut tullessaan myös ihmisiä ympäri maailmaa ja metrot ovat täyttyneet entisestään. Törmäsin jopa yhteen suomalaiseen eräänä päivänä Loreton asemalla, nimittäin Suomen Huippumalli haussa -Aniin. Normaalisti kuljen täällä vähän niinkuin läpät silmillä, sillä ihmispaljouteen on jo tottunut eikä ihmisiä erota enää yksittäisinä vaan pikemminkin massana. Hölmistyin, sillä täällä ei pahemmin suomalaisia näe ja jatkoin matkaani kotiin.